Thursday, May 03, 2007

helmat heiluen



Baletti on aina ollut minulle erityisen kiinnostava juttu. Olen tanssinutkin kaikenlaista, mutta balettia vasta aikuisena.
En jaksa/halua katsoa kokonaista balettiesitystä, mutta sen sijaan tuijotan hypnoottisena harjoitustuntia. Mikään ei voita baletin harjoitustunnin katselua.

No, joskus silloin katselin dokumenttia balettiseurueen toiminnasta(elämästä? matkustamisesta? balettiseurueesta!), ja katselin puvustajia väsäämässä mahtavaa pönkkötutua sorjalle ballerinalle. Säälin niitä nuppineulasuisia puvustaparkoja, jotka joutuivat niin raaásti vain sivusta seuraamaan tätä ihanaa tutua ja siinä temmellystä. Ajattelin, että sitten kun minä ompelen tuollaisen, niin se tulee minulle itselleni.
Juu, ei tule. Teen sellaista kaiken taiteen sääntöjen mukaan tehtävää pönkkätutua yläosineen teini I:lle. Eikä yhtään harmita! Päinvastoin. Tykkään olla se tanssijattaren ympärillä touhuileva ompelijatar.
Kannattaa toteuttaa lapsuuden haave, jos mahdollista. Minä sain olla kolmas tyttö vasemmalta, tutu yllä, kärkitossut kopisten, ihan oikeana sylfidinä, ihan oikean kunnianhimoisen balettikoulun jouluesityksessä. Sitten ei harmita.

Paitsi tuo toinen hamonen harmittaa. Se on vähän liian kirjava. Ostin kankaan ajatellen teini O:ta ja lähenevää synttäriään, mutta idea ei ollutkaan ihan oikea joten sainkin itse hameen. Ompelen helmaan suklaanruskean viipaleen(ei kakkua, vaan kangasta) ja toivon että hamonen laantuu vähän.

p.s. Huomaan oikeasti vasta nyt, että kädenasento molemmissa kuvissa on lähes sama. Olen siis sama ihminen kuin kolmivuotiaanakin. Jännittävää.

No comments: