Wednesday, August 22, 2007

aluksi kaksi vasenta




No, onpas tänään vaikea kirjoittaa. Olen tässä jo pyyhkinyt ja uudelleenkirjoittanut aikani ihan yksikertaista viestiä siitä kuinka tein töppöset. Tein töppöset.

Ja kuten otsikko kertoo, ompelin aluksi kaksi vasenta töppöstä. Voi hyvänen aika. Ihan totta. Ompelin kaksi samanjalan töppöstä. Onneksi tajusin että yksinkertainen kappaleiden kääntöoperaatio muuttaa toisen vasemman oikeaksi, vaikka ei se kyllä kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen operaatio kuin ensin ajattelin.

Kaava on jotakuinkin omasta päästä. Katsoin kuvia ja toisten töppösten kaavoja avuksi.

4 comments:

heli said...

hienot! ja onpahan niissä vaaleanpunaistakin.

mun mielestä on suuri saavutus, jos ei tee vahingossa kahta saman jalan tossua. en tiedä, onko asian vaikeus ongelmallista nimenomaan meille, jotka emme puheessa erota oikeaa ja vasenta (esim. reitin neuvominen kuskille autossa on täynnä ööh eikun äh oikea vasen).

Matroskin said...

Heli, yksi taksikuski väitti, että juuri naiset eivät erota oikeaa vasemmasta.

Tossut ovat suloiset, mutta kuinkahan kankainen pohja kestää käytössä? No kestäähän toisaalta puuvillasukkakin.

isoinpapu said...

Ei kestä kangas kovin hyvin. Olen jo kerran tehnyt tällaiset kangastossut, ja ne kyllä hiutuivat melko nopeasti. Mutta ei haittaa. On näistä iloa joksikin aikaa.

Taksikuski saattaa olla oikeassa. (vaikken hyväksykään ilmastatemmattuja machoilukommentteja)En tunne kuin naisia, jotka eivät erota oikeaa ja vasenta. (ja nyt tarkoitan oikeasti erota niitä; voin miettiä kauan ja tarjota väärää). Tai ehkä miehet eivät kehtaa vain tunnustaa. Tai minä en tunne kaikkia niitä miehiä, jotka eivät erota.

Elli Velli K. said...

Iiihanat tossut! Kertakaikkisen söpöt! Omassa retroraamatussani Elsebeth Gunterin Ompelen lapselleni-kirjassa on fantsut tossuohjeet. Niissä pohja on huopaa. Rva Gunter väittää ohjetta helpoksi, mutta en ole rohkaistunut kokeilemaan, kun siinä on nauhat ja kaikki.