Wednesday, August 29, 2007

raitapaita

Löysin kirpparilta kaksi suuren suurta lakanaa ja neljä tyynyliinaa, jotka joku oli itse ommellut miellyttävän jykevästä ja samalla pehmeästä puuvillasta. Tai hyvänen aika, saattaisiko se olla oikein hyväksi pehmennyttä tiheää pellavaa... Kävin nuuhkimassa ja nypertämässä kangasta uudestaan ja alan kallistua ohuen, pehmoisen pellavan puolelle. Kumpi kampi, olen onnekas. Todella hyvän tuntuista kangasta on paaaljon paaljon.
Perheen aikuiset ja teinit kaipailevat yöpuvun housuja. Kokeilin kangasta yhden tyynyliinan verran tehden Lissulle paidan. Tuli oiva ja käytännöllinenkin. Aioin koristella paitaa jotenkin, muttei se oikein sopinutkaan. Parempi näin, ihan yksinkertaisena. Voi kunpa onnistuisin raidoittamaan koko perheen vielä. Pienelle on niin paljon helpompaa ommella kuin isolle.

Ei kaavaa. Raidat osuivat vahingossa kohdilleen (!), takana kauluksessa pieni napilla suljettava halkio. Hihoissa vähän rypytystä (tuli vähän liian väljä kaula-aukko ensin) ja hihansuissa kuminauhaa piilossa. Pienet halkiot sivusaumoissa. Eikä oikeastaan mitään kamalia virheitä matkalla. Jukra.

4 comments:

Kate said...

Hieno ja kaunis kangas, voin melkein tuntea sen pehmeyden. Tästä tulikin mieleeni että kuopus tarvitsisi uuden pyjaman...

Matroskin said...

Ihana! Sä osaat kaikkea!

Liivia said...

Taas menee ajatukset jonnekin Kissankulmaan, viime vuosisadalle. Ihana on. Rakastan flannellia, varsinkin pyjamina, kohta saakin taas kaivaa ne esiin, alkaa olla jo talossamme aika kalsa.
Ja tuo edellisen postauksen lahjoitus, kun on ihana ihminen, saa kaikkea!

Kanerva said...

Mahottoman taitava!