Wednesday, October 10, 2007

kisulohtu / kitty comfort




Olin teinityttäreni vanhempainillassa. Siellä pohdiskeltiin tulevaa luokkaretkeä. Luokan perheistä suurin osa on erittäin hyvätuloisia, ja nyt heitä harmitti kun jokunen köyhempi vanhempi (me) ilmoitti budjetin liian korkeaksi. Meidän automme maksoi saman verran kuin tämä suunnitteilla oleva matka. Kukaan ei ollut ilkeä, mutta harmistus oli selvä, kun kävi ilmi ettei tätä suunnitelmaa voitaisikaan toteuttaa. Näytti siltä etteivät kaikki edes uskoneet että tuo summa olisi taloudellisesti liikaa jollekulle, oikeasti. Puhuttiin "periaatteesta" ja "suostumisesta".

Itseasiassa, minä en ollut se rohkea, nokkela, viisas ja hauska ihminen, joka toi ilmi retken liian kalliin hinnan. Ei, minä olin siinä vaiheessa vajonnut jonkinlaiseen häkeltyneen hiljaisuuden tilaan. En kyennyt mihinkään. Tuijotin pulpettiin piirreltyjä naisen anatomiian liittyviä ornamentteja, ja hikosin kylmää. Kävin kyllä jälkeenpäin kiittämässä sitä nokkelaa ja viisasta.

Olen aina ollut tyytyväinen elämääni. Olen tyytyväinen. Tunnen tehneeni oikeita päätöksiä. Päätöksiä, joiden ansiosta meillä ei ole tosin paljon rahaa. Miksi ihmeessä tunnen itseni niin yliajetuksi jonkun luokkaretken ja erilaisten katsantokantojen takia? Olen aivan häkeltynyt itsestäni.

Kissa on muuten tehty vanhoista housuistani ja kirpparilta löydetystä tyynyliinasta. Tattaraa!


I´m not going to translate all this rant. Just something about feeling inferior to others and selfesteem (or the lack of it) and just pure amazement about my own reactions to other peoples values versus my own. ( my reaction: beeing fearful and apathetic, or something. Intimiteded?)

The kitty is made of my old pants and a thrifted pillowcase.

20 comments:

Solveig said...

Tulotasot yhteiskunnassa on aika huikean suuret. Lohdutan toisinaan itseäni vanhalla persialaisella tarinalla (niin kertoja sen esitteli): Rikas nainen heilutteli jalokivisormuksia köyhän naisen silmien edessä ja kysyi: "Missä ovat timanttisi?" Köyhä nainen esitteli hänelle kaikki lapsensa ja sanoi: "Tässä ovat kaikki timanttini." Moraalisaarna vai ei?

mänttipälli said...

Mulla oli vähän vastaava kokemus. Tässä tapauksessa ei vain ollu kyseessä kauhean kallis juttu, ihan kohtuullinen (eikä siitä näinollen kukaan vanhempainillassa purnannut), mutta meillä ei olisi varaa siihenkään.

Periaatteessahan ketään ei voi pakottaa maksamaan mitään, eikä lasta lakien mukaan saisi jättää pois luokkaretkeltä, vaikkei sen vanhemmat olisi maksaneet mitään.

Harmillista oli kuulla valituksia 'vapaamatkustajista', joita on kuulemma aiempina vuosina ollut, kun itse on hädissään maksanut jokikisen euron.

Pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Täälläkin useimmat tuntuvat olevan rahoissaan. Tosin ehkä kaikki vain vaikuttavat varakkailta, kun ovat niin yksimielisinä lähettämässä lapset vaikka rivieralle maksoi mitä maksoi...

Liivia said...

Kisu on mieletön!
Laki sanoo että yksikään ei lähde luokkaretkelle, jos yhdenkin vanhemmat kieltäytyvät maksamasta. Aika monissa kouluissa on siksi jätetty koko retket, ettei tule tällaisia oloja.
Olen ehdottomasti puolellasi, minä olisin älähtänyt tuollaisia summia ja suunnitelmia kuullessani myös.
Kohtuun unohtamiseen törmäsin juuri viikonloppuna kun lapseni kävi tarhakaverinsa synttäreillä. Hän vei 5 euroa maksaneen lahjan; kivoja puupäisiä leimasimia ja mustetyynyn. Muut tarhakaverit toivat kukin Barbien. Lapseni oli hävennyt omaa lahjaansa, ja varsinkin kun sankaritar oli äimistellyt tyhjään lahjapussiin että siinäkö kaikki. Olimme tehneet kauniin kortin, joka oli lentänyt heti olan yli kun se oli itsetehty, kaupan kortit hän oli asetellut riviin pöydälleen.
Monia ihmisiä tuntuu vaivaavan vauhtisokeus mitä kulutukseen tulee. Vaikka olisi varaakin ostaa jokaiselle kymmenelle tarhakaverille barbie, niin kohtuuttomuus on mautonta.

inkivääri said...

Olisin itsekin jäänyt sanattomaksi vastaavassa tilanteessa. Rahasta on tullut itsestäänselvyys,tai ainakin sen ylenpalttisesta käytöstä.
Kissa on ihana!

Maitzu said...

Älä murehdi.Tuttua on, mutta olen myös sitä mieltä, että noista luokkaretkiasioista ei kannata ottaa stressiä. Itselle oli helpotus kun kolmasluokkalaiseni opettaja ilmoitti, että mitään kalliita reissuja ei tehdä ulkomaille vaan luokkaretki järjestetään johonkin lähelle ja kohtuuhinnalla niin, ettei kenenkään tarvitse miettiä rahapuolta.
Ihmeellisiksi paisuneet nuo nykyajan retkihommat.

Kisu on lutunen suorastaan!

Annicca said...

Olen ollut samanlaisessa tilanteessa. Silloin ilmaisin selvästi, että meillä ei olisi varaa kustantaa lastamme luokkaretkelle. Uskalsin tai kehtasin sanoa tämän ääneen, koska meiltä olisi kaksoset olleet lähdössä eli tuplahinta! Kapinoin kaikkia koulun rahankeruita vastaan, ihan periaatteesta!

Mustikka said...

Ihana kissa. Ja kuten inkivääri sanoi, rahasta on tullut itsestäänselvyys. Noista luokkaretkistä sun muista on tullu todella kalliita, ja jos useampi lapsi on niin sitähän saa olla jatkuvasti syytämässä rahaa koululle. Ei minun ala-aste - aikoinani sellaista ollut, yleensäkään mitään pitkiä reissuja. Uimahallissa käytiin ja sai ottaa vähän rahaa mukaan jos halus ostaa karkkia. Siinä se, ja kaikki oli tyytyväisiä. Nyt tekevät viikon reissuja..

heli said...

varsin ahdistavaa! liivian kokemus myös. hyi. pelottaa se, että oma lapsukainen kasvaa vielä kouluikäiseksi.

kisun materiaaleista mietin hetken, että kumpi kangas mahtoi olla housujasi ja kumpi tyynyliinaa, hehheh.

Matroskin said...

Voisin raivota tuosta aiheesta vaikka kuinka pitkään. Päiväkodissa ei oikeasti saisi pyytää rahaa vanhemmilta, silti koko ajan pyydetään. Sitten kun on 2 lasta siellä, menee varmaan kamalasti kaikenmaailman ylimääräiseen. Lisäksi tuntuu, että jotkut vanhemmat haluavat päiväkodin hoitavan kaiken, siis kaikki lastenteatteri- ja museokäynnit. Siitä ilosta ollaan valmiita maksamaan, eipä sitten tarvitse viedä lapsia itse rientoihin. Meille parikymppiä sinne ja toinen tänne on paljon rahaa. Eikä edes olla oikeasti rutiköyhiä. Ennen vanhaan rahat koottiin talkootyönä. Plääh. Sääli käy niitä, jotka ovat oikeasti varattomia.

Kisuli on ihana.

Matroskin said...

PS. Eläkeläinen muistelee: me päästiin kolmannella luokalla luokkaretkelle Helsinkiin. Vaikka asuttiin Helsingissä! Ajettiin bussilla katsomaan keskustan ihmeitä. Kohta varmaan luokkaretket tehdään Thaimaahan. Tämä mummo ei jaksa ymmärtää.

Tupu said...

Meillä uusperheessä myös miehen 2 teini-ikäistä lasta ja tuntuu, että rahaa saa olla antamassa jatkuvasti milloin mihinkin. Ja noita myyjäisiä ym. kissanristiäisiä luokkaretkeä/ leirikoulua varten riittää. Ja kaiken lisäksi kävi niin, että toisen lapsen viimevuoden opettaja joutui pois työstä ja vei mennessään siihen asti kerätyn luokkaretki rahaston:-/Ja sepä vasta onkin vaikeasti todistettava asia...

Kristina said...

SO, so CUTE!!!!

violet said...

Viime keväänä kun asuttiin vielä Hollannissa isompi poika oli lähdössä luokan kanssa viideksi päiväksi Ranskaan leirikouluun. Meillä sanottiin silloin, että jos joku ei "halua" lähteä (sillä oli joitakin jotka eivät halunneet päästää lasta tai lapsi ei uskaltanut) niin jos ei-lähteviä on enemmän kuin 3 niin kukaan ei lähde.
Hinta per hlö oli n. 200 euroa ja sanottiin aivan suoraan että voi anoa avustusta tai jopa vapautusta koko maksusta. (mm. tällaisiin tarkoituksiin koulu keräsi rahaa vaikkapa myyjäísillä). En tiedä hakiko kukaan tuota avustusta, minusta olisi hullua ellei kukaan sitä käyttäisi.

Tänä vuonna täällä Brysselissä koulumaksun yhteydessä saa vapaaehtoisesa maksaa 15 euroa joka menee "solidaarisuus kassaan", eli sillä saatetaan juuri avustaa perheitä esim. luokkaretkimaksuissa.

Elli Velli K. said...

Inhottava, vaikea tilanne. En ihmettele yhtään, että häkellyit. Joskus vanhenmapinilloissa sitä tosiaan miettii, mistä tallaisia ihmisiä sikiää (siis niitä vanhempia). Kulttuurinen kuilu voi olla valtava.

Kun tyttömme vaihtoivat vanhan koulun lopettaessa keskustassa sijatsevaan kouluun, kylmäsi minua koulua esittelevän opettajan lausahdus: 'oppilaidemme vanhemmilla on hyvin korkea sosioekonominen asema'. Vietin varmaan pari unetonta yötä miettien, miten me siihen joukkoon sovimme. Rauhoitun, kun isäni sanoi kauniisti: henkinen pääoma ratkaisee. -Nyt naurattaa mokoma sosioekonomisuus. Ei mitään kuuta kummempaa! Ja ihme kyllä, vanhempien keskuudessa ei vallitse pröystäilymeininkiä, päin vastoin, yleisesti ollaan hyvin tiukkapipoisia ja tarkkoja rahankäytön suhteen (vaikka olisivatkin rikkkaita. Niillä rikkaillakin on onneksi 'ei raha puussa kasva'-asenne). Leirikoulut rahoitetaan talkootöinä, ei mitään ongelmaa.

Kerran oli liikunnanopettaja vienyt lapset omin nokkineen keilaamaan ja vaati perästä 3,50€ hintaa. Minä valitin.Opettaja vastasi nenäkkäästi, että 'ei pitäisi noin pienen summan olla kenellekään ongelma'. No sehän ei ole opettajan asia määriitellä ongelmarahan määrää, vaan pitää kiinni opetuksen ilmaisuuden periaatteesta!

Kisu on ihana!

kirsikka said...

Ensinnä täytyy kiittää innostavista ja ihastuttavista kuvista ja teksteistä. Olen uusi lukijasi ja heti olen jäänyt koukkuun. Älä suotta pahoita mieltäsi luokkaretken vuoksi. Tiedän että se sattuu mutta vain hetken... Yhteiskunta on muuttunuyt liian kovaksi, kylmäksi ja kertakäyttöiseksi. Pistetään me kapuloita rattaisiin ja nautitaan niistä elämän suurista asioista, lapsista ja käsillätekemisen riemusta, kierrätyksen hauskuudesta ja pimenevistä syysilloista.

isoinpapu said...

Kiitos hyvistä kommenteista!

Kyllä tämä tästä.

Small family member said...

apua...tätä minäkin pelkään. Minun lapseni on vielä niin pieni ettei tarvitse ajatella edes päiväkoteja ...mutta sekin jo aiheuttaa taloudellista paniikki ajattelua. Mitäs sitten kun mennään kouluun ja ruetaan pyytämään kaikkea mitä muillakin lapsilla on ja sitten vielä kalliit luokkarektket ja muu mitä en ole aiemmin osannut edes ajatella...

Kiva kissuli ja mahtava pöytäliina, by the way!

Vilijonkka said...

Olen aika tiukkapipoinen näissä kysymyksissä. Mielestäni riittää, että lapset ovat arkipäivät koulussa, opettajan ja sattumanvaraisten koulutovereiden seurassa. Leirikouluja, myyjäisiä, talkoita ym. ei tarvita. Perheet tarvitsevat aikaa keskittyä yhdessä tekemään arvostamiaan asioita, valitsemiensa ihmisten kanssa, omalla budjetillaan mikä ei kellekään kuulu. Menkööt muut vaikka sinne Thaimaahan surffaamaan, mutta minä haluan lähimetsään piknikille! Omien kivojen lasteni ja ystävieni kanssa, en naapurin rivosuisen ipanan tai jonkun tylsän marttyyriäidin kanssa.

Onneksi joku rohkaistui avaamaan suunsa siellä kokouksessa!

Barbeja synttärilahjoiksi, oh hoh! Meilläpäin yleinen budjetti lienee 5-7 euroa ja suurin osa piirtää kortit itse. Inna 9v. jopa muutaman kerran ommellut tyynyliinan lahjaksi ystävättärilleen. Äidit ovat tulleet jälkeenpäin erikseen kiittämään, helpotuksen huokaus. Nyt ei tullut kiire takaisin Suomeen, jos siellä tuollainen meininki nykyisin on vallalla!

sara said...

Aika kamalaa. Ihan kauhistuttaa ajatella, mitä kaikkea tulevaisuudessa eteen tulee, kun yhtä aikaa perheessä monta koululaista... Niin ja ne lastenkutsutkin!

Leirikoulut ovat kyllä olleet ihan mahtavia kokemuksia itselleni aikoinaan, olimme esimerkiksi kuudennella luokalla kolme päivää Ahvenanmaalla. Mutta tästäkään herkusta ei kyllä vanhemmilta pyydetty lanttiakaan. Itse kerättiin rahat. Meidän luokkamme ei edes ollut musiikkiluokka, jotka esiintymisillään saivat aina hyvin rahaa kassaan. Aika kaikkiin rahankeruuprojekteihin tuntuu tosin monessa perheessä olevan nykyään enemmän kortilla kuin raha.

Älä turhaan murehdi, samassa linjassa kanssasi on kuitenkin vielä todella moni, tulotasosta riippumatta.

Miss Magpie said...

Hei, olen vasta löytänyt blogisi ja enemmänkin selailen kuvia, mutta tähän tekstiin pysähdyin ja itselläni on äiti, joka on kasvattanut minua enemmän, jolla ei ole ollut paljon varaa ylimääräiseen, mutta itse olen ainakin aina ollut onnellinen ja saanut mitä olen halunnut! Ja päälle vuosi sitten vasta olen jättänyt äidin pesän ja niillä opeilla olen vielä täysin selvinnyt taloudellisesti omilla siivilläni.