keinoaurinko

Keltaisesta lakanasta tuli mekko. Ihana keltainen.

"hän puuhailee kesäisin leppeästi"

Tästä tulee mahdollisesti jotain kivaa itselleni.
Tämä tunika on harjoitus. Tein sen kopiodakseni kivan kaavan ystävän riekaleisesta mekosta. Materiaalina käyetty verhokangas on osoittautunut aivan sudeksi. Se on tosiaankin tarkoitettu vain verhoksi. Muussa käytössä se hiutuu riekaleiksi katseesta. Harmillista.
Lippislätsätehdas. Vanhat, pieneksi käyneet sammarit saavat oivan käytön lätsämateriaalina.
Pyykinpesu on lempikotityöni. Varsinkin kesällä.
Kukka. Silmäniloksi anopin puutarhasta.

hyp!

Hyvää juhannusta!

heiluta tukkaa!

Kirjastokassi: vakaa, käytännöllinen, suuri. Tänne mahtuvat kaikki ne liian monet kirjat joita aina valitsen kirjastosta. Kirjat ovat ystäviäni.
Kassikangas on kirpparilta ostettu hemtexin verho, vuori 15 vuotta vanha lakana, jonka kuviointia olen aina rakastanut. Ilmalaivoja!(luin tietysti: ilmavaivoja)

Suloiset kesäpaitulit syntyivät yöllä kumilanka-kokeiluina. Ostin rullan sellaista kumilankaa, jota kieritetään käsin puolan ympärille. Luulin että tämä olisi kamalan kamalan vaikeaa, mutta heps! Olikin hauskaa ja kivaa. Pienemmän neidon paita on omasta päästä, ja onnistui siihen nähden hyvin, että alunperin paidan piti tulla hänen isosiskolleen.
Kesätoppi taas on vain puuvillaputki, itseasiassa tyynyliina(kuten tuo pienempikin paita muuten). Siihen vaan hurruuteltiin kumilanka aluslankana muutama kierros, lisättiin olkaimet ja vähän reunoja siistittiin.
Jossain netin uumenissa on oheita tämmöiseen toppiin, mutten ikäväkyllä löydä enää missä. Muistaakseni täältä http://treefalldesign.typepad.com/tree_fall/
(anteeksi jos ei tule valmis linkki, mutten ehdi keksiä miten se laitetaan jne)

eläimet ovat vikkeliä

Alkukesän eläimemme tässä. Olen vieläkin aivan ihmeissäni kotikulmiemme eläimistöstä. Sammakko on sentään läheisen luonnon helmasta, 10 minuutin ajomatkan päästä, mutta nuo siilit ja jänö hengailevat ihan kaupunkikotimme nurkilla.
Eläimet. Jännittävää.
Kuvat ovat suhnuisia koska eläimet, totta tosiaan, ovat vikkeliä!

Tein tänään myös häkellyttävän huomion. Minulla ei ole kirjastokassia! Jouduin viemään ja tuomaan kirjani kauhistavassa muovikassissa. Aion siis ommella tänään kirjastokasseja. Äh, eikun yhden kassin. Jos jaksan.

pienen pieni kuukauden tehtävä

Tuolla Liivian talon kommenttiloodassa pähkäiltiin keinoa intoutua tekemään jotain luovaa, lähinnä kuvien tekemisestä oli puhe. Ehdotin tällaista hyväksi huomaamaani, yhteistä kuukauden tehtävää, ja tässä nyt on kaikille halukkaille tarjolla pieni yhteinen kuvantekoläksy. Jihuu!

Laajennan ehdotettua ja kannatettua teemaa (rocklyriikka) ja nimeän kesäkuun teemaksi musiikin. Musiikki.

Eli tee innostuksen siivin haluamallasi tavalla kuva aiheesta musiikki. Aiheen saa ymmärtää ihan niinkuin lystää ja toteuttaa myös ihan oman mielensä mukaan. Eräpäivä voisi olla vaikka heinäkuun 2. päivä(maanantai).

Jos tahdot osallistua yhteiseen projektiin huuda hep!(tai jotain muuta kivaa) komenttilaarissani niin tiedämme minne mennä kurkkimaan heinäkuun 2. musiikki-aiheisia kuvia. Voin silloin vaikka kerätä pienen listan tänne puhtiin, jotta ei tarvitse etsiä vaikeasti.(Oletan että kaikki ovat ihan innossaan...)

Ja ei mitään paineita tai stressejä. Tämän on tarkoitus olla hauskaa. Pieni tehtävä. Leppeä. Minä en ole minkään sortin taiteilija vaan laiskanpulskea harrastelija, joten ylitettävää rimaa ei ole olemassakaan.

Tervetuloa, kaikki!

nukkeonni

Ihailin pienenä kaikkea Neuvostoliittolaista. Viisivuotiaana alter egoni "Veera Valevskaja" hyppäisi iltaisin upeita uimahyppyjä sohvanselkänojalta tyynykasaan. Tai sitten tanssin itseni uuvuksiin äidin valoverhosta askartelemassa tutussa, kuin Bolshoin parhaat ballerinat. Joutsenlampea, hyvin dramaattista. Saatoin myös kuvitella itseni kansallispuvuissaan loistavan kuoron solistiksi.
Oi onnea kun sain kukkahuivin! Kolmannelle luokalle mennessäni panin ensimmäisenä koulupäivänä uudessa koulussa kukkahuivin päähäni. Tuleva paras ystäväni kiinitti huomionsa minuun juuri tuon huivin takia. No, niin varmaan muutkin, mutta hän siis hyvässä mielessä.
Lukioikäisinä tapetoimme olohuoneemme kämppiksen kanssa lenin-julisteilla. Hän oli aatteen mies, minä vain ihailin komeaa graafista suunnittelua.
Äitiäni ihailuni lähinnä huvitti. Hän ei käsittääkseni itse ollut mikään palavan punainen, josko lainkaan. Muistan hämärästi kuinka neuvostoihailuni aiheutti muutaman nolon tilanteen äidile, kun hänen poliittista kantaansa alettiin tivata. Minä olin vain vilpitön neuvostoesteetikko.
Näitä nukkeja olen toivonut lapsesta saakka. Nyt ne ovat minun (eh, ja äitiinsä tulleiden tyttärieni).

mobile

Pääsiäisenä lasten kanssa huovuttamistamme palleroista tuli vihdoin mobile.
Luulin että homma hoituisi nopsasti, vaan pöh! Pallojen taspainottaminen olikin työlästä eikä Liisua kiinnostanut lainkaan mikään mobile. Tai sitten kiinnosti liikaakin, ja kaikki oli kovin takkuista ja hankalaa.
On selvästi syy siihen että ompelemalla toteutan itseäni: vaikka suurin osa ompeluksistani syntyykin yön pimeydessä, jostain syystä Liisu antaa minun ommella hiukan päivälläkin. Osaan sitäpaitsi imettää ommellessa koneella(kuten usein teenkin). Liisulla on hauskaa kankaiden ja lankojen kanssa, ja äidin syliin mahtuu koneenkin ääreen.
Tässä päivänä muutamana ajattelin lukea päiväsaikaan, ja Liisu kömpi kuin magneetin ohjaamana aina lukemisieni päälle. Minä kuulun vielä hänelle. Olen osa hänen reviiriään. Olen hyvin otettu.( Ja minulla on lukulamppu öisiä lukuhetkiä varten.)

teini I:n projekti

No, teini I järjesti projektinsa niin näppärästi, että minä ompelin ja hän neuvoi. Pieni Liisu auttoi.

I oli ostanut kivan huivin, josta halusi tunikatyylisen paidan. Materiaali oli äärettömän hankalaa ommeltavaa: ohutta ja lipevää. Minä heristin sille nyrkkiä ja huivi taipui kuin taipuikin tunikaksi. Teini I tykkää.
(tänään ei ole maanantai niinkuin otsikon päiväys väittää vaan tiistai. Päivämääristä en väittele, koska en muista mikä päivä nyt on. Varmaan sekin on väärin.).

Aloitin tämän paidan itselleni, mutta neiti S:llehän se sitten päätyi. Hämmästyn jatkuvasti miten ulalla olen siitä mistä itse pidän kun ompelen itselleni. Hyvin söpöhän tuo paita on, ei vain minunlaiseni. Sitäpaitsi, en selvästikään tajua omaa kokoani nykyään. Imetyksen mukanaan tuomat kurvit ovat aivoilleni mahdoton tehtävä, ja ompelen edelleen sille lattarinnalle, joka iloisesti olen tottunut olemaan. Mutta , Neiti S sai söpön paidan. Nappeja vaille valmis.

Uusin kesäharraste perheessä on katuliidut. Rappusliidut tässä tapauksessa. Ompelukoululaiset ovat aivan villeinä ompelemaan(ja soittamaan nokkista!), Teini I:kin keksi itselleen ompleuprojektin, jota yhdessä toteutamme.

Sain yhden hamosen ommeltua itselleni. Ei ihan hääkamaa, mutta kuitenkin. Ehkä minä tästä vielä toivun ja kaikki hyväksi kääntyy. Näihin häihin menen niin mielelläni etteivät edes vaateongelmat voi minua estää.
Kiitos kilteille kommentoijille viime postin pakeilta. Ihanaa, en ole yksin.

voi että (tämä on ilmeisesti kuvaus jostain psyykkisestä ongelmasta tai sen ilmentymästä)

Tuossa lattialla kankaita, joista minun pitäisi ommella itselleni vaatteita. Jotta pääsisin tästä pahasta, ompelin ensin sohvaan päälisen. Ei kuvaa, koska sohvanpäälinen on tylsä ja olen tehnyt sen miljoona kertaa aikaisemmin(vain lievää liioittelua: meillä on ollut parhaimmillaan kolme samanlaista kuutiomaista sohvaa samaan aikaa, ja muistan nyt ensi hätään neljä erilaista irtopäälis-satsia, siis jokaiseen kolmeen sohvaa, siis kamalan monta sohvanpäälistä. Huokaus. Tylsää. Jaarittelua.).
Huokaus.
Vaatteiden hankkiminen muutoin kuin onnekkaan kirpparikantamoisen avulla on kamalaa. Minä en osaa. Ehkä täytyy ryhtyä nudistiksi.
Huokaus.
Hampaiden kiristelyä.
Meidät on kutsuttu häihin. Olisi epäkohteliasta pukeutua ryysyihin.Tai tulla alasti.
Mutta en suostu menemään vaatekauppaan. Ne vihaavat minua siellä. En sovi niden taustamusiikkiin, sitäpaitsi taustamusiikki on (miettii tarpeeksi vahvaa ilmaisua suoraan kiroilematta)(ei keksi) TYHMÄÄ.
Enhän minä edes osaa ommella aikuisten vaatteita, voi hyvänen aika, mikä ääliömäinen tempaus mennä ostamaan kalliita kankaita sitä varten. ARGHH.
Ärsyttävää.

hyvä askartelu

Yön yli liotettuja herneitä ja coctailtikkuja. Suunnattoman hauskaa!

ompelukoulu

Perheen toisiksi pienimmät toivoivat kesäksi ompelukoulua. Pienimmän perheenjäsenen mielipide moisesta toiminnasta käy hyvin selville ylimmästä kuvasta. Ei pidä muutenkaan saada kuvaa liian idyllisestä tapahtumasta. Toinen ompelukoululainen osoittaa oppimistilanteessa tunteensa hyvin voimakkaasti. Opetellessaan pyöräilemään hän ulvoi turhautuneisuuttaan kuin susi kuutamolla( ja ainakin yhtä kovaa).
"Babot" eli toisinnot edesmenneen "little birds"-blogin soft tree-kaavasta onnistuivat ihan hyvin. Ompelukonekaan ei mennyt rikki.
Saa nähdä loppuuko ompelukoulu tähän, vai jaksaako joku vielä innostua enempään ompeluun. Varsinkaan kun ompelukoulun pääsyvaatimuksiin kuuluu nokkahuilukouluun(heh heh) osallistuminen... Toinen tykkää, toinen ei, ja naapureilta ei ole vielä kysytty.

kesän ensimmäinen päivä

huh huh

Eilen kävi ilmi että neiti O tarvitsee juhlamekon, jonka tulee olla valmis tänään. O-ou.

Onneksi asianhoitomatkan varrella ollut kangaskauppa poti muuttomyyntiä, ja neiti O:n valitsema kangas irtosi 1 euro/metri. Valkoinen nauha vyötärölle maksoi enemmän kuin kangas. Tutustakin jäi rimpsun verran tylliä. Ei siis tullut kalliiksi, mutta sekä hermo että tunne-elämä olivat kovalla koetuksella tätä väsätessä.

Teinejä on vaikea miellyttää, ja pelkäsin kuollakseni että klensu lentää roskikseen ensi kohtaamisessa. Olin saanut tarkat ohjeet, joita orjallisesti noudatin. Kaavaa ei ollut, mittailimme ihmistä ja hänen vanhoja vaatteitaan saadaksemme sopivan. Tyttönen itse ei ollut paikalla kuitenkaan ompelun aikana. Voi että, kyllä hermoilin! Kauhea kiire ja vaativainen asiakas. Onneksi oli lauantai ja Liisulle paljon hoitajia, muuten tästä ei olisi tullut mitään.
Kun alushameen rimpsut olivat paikalleen asennettu, olin aivan varma että pieleen meni. Tätä vaatetta vihattaisiin.
Mutta oi ihme! Hän rakastaa mekkoaan! Se sopii hyvin! Hän käyttää sitä neuleyläosan kanssa ja on niin 50-luvun tyttö että kiiltokuvat kalpenevat rinnalla. Huh. Nyt uskallan yöllä kääntää helman ja päätellä & säätää.

Huhhuh!