

Sätkyeläimet kalenteriin. Olen tietoinen siitä, etten jaksa väsätä joka päivä yllätystä sukka-kalenteriin, mutta väsään niin kauan kuin jaksan, niille jotka niistä nauttivat. Eli poika A ja neiti S saavat omaan leikkimytologiaan sopivat hahmot. Kultainen sammakko on kenties teille vieras, mutta täällä se on jo kulttimaineessa. Sydämmellinen pingviini on uudempi tuttavuus.
"Hyvien ajatusten kalenteri" on toiminut kuin unelma. Minua naurattaa nykyään ihan aina aamulla. Olen saanut seurata madon seikkailuja, koota palapelinpaloja yksi kerrallaan ja soittaa paperista harmonikkaa. Myöskin olen saanut nauttia runoudesta ja origamista. Teemana kaikissa vitsikkyys. Nautin!
Viikonloppusuunnitelmani menivät useastakin ärsyttävästä eteen pölähtäneestä ylläristä pieleen. Oli tarkoitus päästä Helsinkiin. En päässyt. Hermostuttavaa. Helpottaakseni oloani virkkasin hassun verkkokassin. Se on oudon muotoinen, mutta vetää kummasti tavaraa. Ehkä jopa tarvitsen sitä johonkin.
Hermostuksissaan on melkein mahdoton alkaa tehdä mitään suunniteltua, tai "tärkeää". Minun on ainakin silloin pästettävä irti, ja tehtävä jotain ihan muuta. Verkkokassi tällä kertaa.
Suunnittelen tekeväni joitain joululahjoja. En voi kuvata mitään tänne, joten raportoitakoon nyt vain että aion. Ja jos en ehdi, niin ei se haittaa, ainakin aioin. Uskon että sukulaiset ja ystävät tietävät minun pitävän heistä, vaikken ehtisikään saada lahjaa konttiin heille. Hyviä ystäviä.
Some marionette animals for advent calendar. The golden frog may be unfamiliar to you, but it is a fundamental part of miss S`s play mythology. I know, i don´t have the energy to pull something up every day before christmas. I guess everyne here knows that too, so, it has been taken as a nice bonus to all other advent fun. The calendar of good thoughts the kids made is working wonders here. I´m laughing now every morning. And that is good, cause my plans to go to Helsinki never came true, and that was very frustrating. To ease my mind i made that silly net tote. I cant remember what it is when you use the hook (cro.. gro..ting, something), but that´s how it´s made. It´s hard to make anything "important" when you are feeling nervous, so a net tote it was this time.