Thursday, January 10, 2008

äidit ja tyttäret / mothers and daughters

Rakastan rusinoita. Pääsin makuun jo pienenä. Elli Velli K:lla oli kuva tyttösestään syömässä samoja rusinoita ja pakkohan minuin oli etsiä oma versioni. Sitäpaitsi, leikkasin tukkani toissapäivänä, ja se näyttää yllättävän paljon samalta kuin tuo lapsuuden kampaukseni.
Huomatkaa, äidin rillit vaihtuneet kevyempiin. Tämän täytyy olla vuotta -74. Ihailkaa paitojamme. Olemme vartavasten tälläytyneet niihin kuvaa varten. Muistan ihan selvästi. Ja alunperin tuo huivi oli äidin päässä, mutta minun 0li pakko saada se. Olin aika tiukka vastus.

Äidilläni on taipumus tuhista keskittyessään tai vaikka siivotessa. Siihen tuhinaan liittyy myös ylenpalttisen hassu ilme, leukailme. Muistan kuinka kammosin tuota ilmettä nuorena, ja muistan ääneen sanoneeni (röyhkeä teini) etten koskaan aio näyttää yhtä hölmöltä. Nyt arvaattekin jo: minulla on se täsmälleen sama hölmöäkin hölmömpi leukailme ja tuhina.

Kuinkas teillä? Mitä olette perineet äidiltänne? Tai mitä olisitte halunneet periä. Minä olisin halunnut saada äidin punaisen tukan. Ruskeiden silmien kanssa hieno yhdistelmä.


My mon and me. The last pic has to be from -74. The fancy shirts are still fancy in my opinion.

I didnt inherit my mom´s red hair but i do have a similar goofy facial expression when i consentrate on something. The very same facial i laughed at as teen and told her (cruel teen) that i will never look as stupid as that. Oh, nowdays i do, i do. Maybe ever sillyer.
What have you inherited from your mom? Or what would you want to have inherited?

22 comments:

Matroskin said...

Sama leukailme. Keskittyessä ilmestyy molemmille kaksoileuka.

Kävin juuri rillikaupassa ja nuo ekan kuvan kakkulat olisivat nyt huippumuodikkaat.

Sinä näytät ihan samalta.

Ekub said...

Heh, minulla on myös noita eleitä ja muita piirteitä äidiltä ja myös isältä, joita nuorempana niin inhosin! Olen perinyt suuren osan ulkonäöstäni äidiltäni. Muutama kesä sitten olin sukukokouksessa josta en itse tuntenut ketään, mutta kaikki kyllä tunsivat minut ja kutsuivat pikku-Raijaksi äitini mukaan..!

Ekub said...

Ja piti lisätä, että olen samaa mieltä, ruskeat silmät ja punainen tukka on hieno yhdistelmä! Omalta äidiltäni olisin halunnut saada vähän lisää pituutta, minä jäin perheemme pätkäksi, mistä lie nuo lyhyysgeenit tulleet...

Merruli said...

Minä myös olen melkoinen klooni äidistäni,( mitä nyt olen hiusväriltäni vaaleampi), aihe josta on ihan jonkun verran kuulla sukulaisilta. Siskostani on paljon helpompi löytää isääkin. Ulkonäön lisäksi on tullut valitettavasti perittyä sitten myös migreeni ja muuta sen tyyppistä ei niin mukavaa.

Sadut ja runot huomaan lukevani samoilla äänenpainoilla kuin äiti ja komentaminenkin käy tutulla tavalla.
Kummallisin peritty tapa periytyy äidin äidiltä eli otan yleensä pullasta ja muusta puolikkaan ja sitten kuitenkin kohta perään sen toisenkin puolen.

Elli Velli K. said...

Minä taas en ole yhtään samannäköinen kuin äitini, ei edes sukulaisiksi tunnistaisi jos ei tietäisi. Silmissä on jotain samaa, muuten olen ihan ilmetty isäni. Ja isoäitini näin vuosien rientäessä, hohhoijaa... Ja kaksi tätiäni. Kerran tulin kaupan portaissa sattumalta tätiäni vastaan ja hän pelästyi ihan kauheasti, luuli nuoren itsensä tulevan vastaan.

Minunkin äitini on ihan punatukkainen! MUtta vihreäsilmäinen. Isä on mustatukkainen. Minä blondi.

violet said...

Vaikka kuinka ajattelen niin en ole tainnut koskaan nähdä ketään jolla olisi punainen tukka ja ruskeat silmät. Minusta se tuntuu ihan mahdottomalta yhtälöltä! Olen ajatellut että punatukkaisilla on aina vihreät, siniset tai sellaiset harmahtavat silmät.

Minulla taitaa olla tasaisesti niin isältä kuin äidiltäkin kaikenmaailman huokailuja, pään asentoja, ilmeitä ja muuta. Isällä on musta tukka ja ruskeat silmät ja väritykseltäni olen enemmän kuin hän. Paljon on myös äitiä.
Äidiltä olen kai perinyt ainakin sen ominaisuuden,että pitää tehdä käsillä jotakin koko ajan. toivoisin että äidiltä perisin myös loistavan terveyden ja hyvän kunnon - tosin sen eteen pitäisi tehdäkin jotakin. En liiku läheskään niin aktiivisesti kuin äitini.

Liivia said...

Joo, näytät ihan samalta kuin pienenä, ei mitään tunnistamisvaikeuksia! Voi että miten ihanat kuvat!
Kun valitan tai paasaan, siskoni sanovat että olen ihan kuin äiti. Eikä se kuullosta yhtään kivalta. Kun kudon(melkein aina ja missä vain) ja taiteilen ja spontaanisti iloittelen, he sanovat juuri samoin. Ja se kuullostaa jo kivalta. Haluan muistaa äidistä enemmänkin nämä puolet, eikä yhtään haittaa että ne periytyvät.
Äidin nuoruuden tyylitajua olen aina ihaillut, samaan en ole itse koskaan yltänyt.
Ulkoisesti huomaan perineeni äidiltä saman ihmistenilmoillaolo-ilmeen, sellainen asiallinen ja ystävällinen ja keskittynyt, eikä kukaan uskoisi että sama suu paapattaa heti nurkan takana jotain, yleensä lapselle. Käytösohjeita tai muuten vain pehmoisia.

Lotta said...

Minoon periny äidiltä marttyyrinlahjani :). Vielä ne ei oo jalostunu ihan samalle asteelle, mutta eiköhän tässä vuosien saatossa... Samoin kosteat silmät: piilarioptikko sano, että sä voit varmaan kyllä huoletta pitää piilareita pidempäänki ku sulla on tommoset märät lehmänsilmät. Tänks.

Ruumiinrakenne on myös suoraan äidiltä, oon vaan pari senttiä pidempi, ja samoin migreeni (mulla onneks tosin lievempänä).

isoinpapu said...

Haa, tämähän on hauskaa.

Ja kiitos kiitos, hauska kuulla että näytän samalta kuin lapsena: mielestäni olin hauskannäköinen silloin. JOtain söpöyspiirteitä on kyllä pudonnut matkan varrelle, harmillista.

Violet: Joo, en ole minäkään tavannut ketään muuta punatukkaista, jolla on ruskeat silmät. Äidillä on vielä pisamia ja kalpea iho, joten ne silmät tosiaan erottuvat.

Matroskin said...

Asiasta viidenteen. Ellin ja sinun kirjoitukset muistuttivat mieleeni, että pienenä olisin halunnut todella kovasti samanlaisen punaisen hilkan kuin Sunmaid-tyttösellä tuossa purkissa. Onneksi paketin graafinen muotoilu on säilynyt samana!

Vilijonkka said...

Minä haaveilin aina punatukkiasesta miehestä! Ei osunut ohdalle, ruskeasilmäinen ja kohta kalju osui. Ihan hyvä niinkin.

Ja äidiltä perittyjä tapoja, kääk, se huokailu! Ja tapa lukea iltasatua. En pidä yhtään. Ja kaikkein harmillisin perintö on möhömaha, on roikkunut mukana jo lapsuudesta saakka, vaikka muuten hoikka olisinkin. Hyviä perintöjä en tietty huomaakaan, niin kiittämätön olen.

Mircalla said...

it's a shame i cannot read finnish - which i also find a sweet language - and all the replies to your post.

what a difficult question... i think that i inherited many faults from my mum, including the facility to panic and get stressed about things. i am not sure if this is genetic or not, but for sure she has been communicating me anxiety over the years, and being an only child the effect is multiplied. on the other hand since, unlike her, i am very conscious about it and, unlike her, i had many more occasion to expose myself and my insecurities, i have been working on it and the improvements are remarkable.

i want also to think that i inherited positive aspects of my personality, like honesty, generosity and an healthy dose of naivety. we also share an unconditional love for all the children... and everything that is cute.

thanks for triggering this reflection...

Solveig said...

Voi, vaikea aihe.

En ole ulkoisesti kuin äitini, mutta geenikartalta löytyy samaa. Ja tyttäreltäni myös, paljastivat taannoiset hammasröntgenkuvat. Ei hyvä.

Olen inhonnut syvästi äitini tapaa pureskella huuliaan. Eräänä päivänä pohdiskelin vaikeaa aihetta punaisissa valoissa ja pureskelin huuliani -Yök.

Äidillä ja minulla, molemmilla viisi lasta. Siinä.

Annicca said...

Minä menetin äitini miltei kolme vuotta sitten. Nuoruusaikanani ja vielä ennen äitini kuolemaa inhosin monia asioita itsessäni , joissa muistutin äitiäni. Nyt ne eivät enää tunnu pahalta.

Liivia said...

Siskoni on punatukkainen ja ruskeasilmäinen!
Ja Vilijonkan tavoin haaveilen jo hyvin nuoresta punatukkaisesta miehestä! Kalju mullekin kohdalle sitten osui.

heli said...

olen miettinyt otsasuonet pullistellen, enkä silti keksinyt äidiltä perittyjä ominaisuuksia. taitaa kuitenkin olla niin, että puut vähän haittaavat näköalaa metsään...

mänttipälli said...

Heli, on sulla elkeitä.

Mä olen perinyt äidiltäni ainakin asiallisen äänenkäytön virallisissa tilanteissa ja usein puhelimessa, vaikka meidän kummankin ääni on miellyttävämpi ihan tavallisena.

Juuri tänä talvena joku sanoi, että aihän kukaan halua muistuttaa omaa äitiään, ja mä jäin ihan ajattelemaan, ettei se mun mielestä olisi ollenkaan paha juttu..

violet said...

Kyselit mitä olisimme halunneet periä vanhemmilta...sitä piti sanoa että olen usein manannut hiuslaatuani. Se on suoraan äidiltä (joka manaa myös!). Veltto, ohut, ankea väri.
Miksei isän paksu, liki musta tukka?
(Toisaalta se olisi luultavasti tähän ikään mennessä jo aivan valkoiseksi harmaantunut. Niin käy usein tuollaisille hiuksille.)

Kädet ja etenkin peukalo ovat äidiltä. Äidin isällä oli samanlainen peukalo. Minulle on jäänyt mieleen miten kävin häntä sairaalassa katsomassa vain hiukan ennen kuin hän kuoli. Kädet olivat siinä peitolla ja hän liikutteli sormia sillain kuin vanhat ihmiset usein..peukalotkin ikään kuin liikkuivat itsestään, hiukan hermostuneesti.
Muistan huomanneeni silloin tuon yhtäläisyyden varmaan ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen en voi olla aina muistamatta vaarin käsiä, jos alan hiukankin pidempään katselemaan omiani.

Lotta said...

Laitan sulle eteenpäin You make my day -palkinnon, lisätietoja muun muassa mun blogissa, viimesimmässä postauksessa :).

Elli Velli K. said...

Olen käynyt jo monta kertaa ihailemassa näitä kuvia, tosi suloisia! Täytyi ihan alkaa kuvitella värit niihin.

Keksin viimein yhden asian, jonka olen perinyt äidiltäni: hermostuessani kivahdan äkäisesti: 'Kohta mä kyllä itken!' En ollut edes tajunnut, että sanon niin, kunnes ystäväni huomautti asiasta. Olin ihan äimänä, koska äidin mokoma sanomus suututti kovasti teininä.

Tiina said...

you make my day, :)

http://tillim.vuodatus.net/blog/1050906

Helinä said...

You make my day too! :)