Saturday, January 05, 2008

onnen kultamaa / childhood happyland

Olenkin varmaan jo joskus maininnut, että pienenä ajattelin Neuvostoliiton olevan onnen kultamaa, jossa ylväsryhtiset, kaunisääniset, kansallispukuihin sonnostautuneet ihmiset pyrähtelevät balalaikkaorkesterin säestämänä harjoittelemaan uimahyppyjä, eritasonojapuulikkeitä, balettia, ripaskaa ja sirkustemppuja. Jotkut soittivat viulua tai muuta orkesterisoitinta.
Äitini seurasi melko rauhallisena kun päivittäin demonstroin tätä elämää kotona. Pirttipöydän alla kulkeva tukipuu oli eritasonojapuut, sohvan selkänojalta hyppäsi alter egoni, Vera Valevskaja, päivittäiset uimahyppynsä ja joulupukille ei missään nimessä laulettu vaan esitettiin dramaattinen kuolevan joutsenen loppukohtaus.
Olenkin varmasti kertoillut näistä aikaisemminkin. Syyttäkää yllä olevaa kirjaa muistojeni jankutuksesta. Kirppislöytöni avaa nostalgian hanat.
Juu perheeni ei ollut vasemmistolainen. Minä vain. Kolmivuotiaana.

As a child, i loved russian culture. I imagined Sovjet Union to be the happyland of all, where red cheeked people dance around the streets wearing colorful nationalcostumes, accompanied by a hugea balalaika orchestra.
My mom watched quite peacefully as i demonstrated this life at home, making swimjumps from the couch as my alter ego, Vera Valevskaja, or perfomed a dramatic version of the death scene of swanlake to santaclaus instead of singin a christmas song.
And really, my family was not red. I was. At the age of three.
This book i found from thirftstore brouht all those memories to my mind again. I would have loved the book. Still do.

9 comments:

Matroskin said...

Ai miten niin ajattelit. Eikö se ollut sitten? Varmana oli.

Kanerva said...

Ihastuttava kirja!

Joola said...

hupaisaa, niinkuin miltei aina. luonasi on hyvä tunnelma. oli ihana nähdä laulajiasi liivialla. tulee olo, että on tuttuja. tututhan tietää toistensa juttuja.

en muista ihannoineeni naapurista muuta kuin tyttöjen hiuksia. sitä sellaista lettirinkulakampausta, jossa usein vielä nauhat tai huivit somisteena.

Liivia said...

Minäkin olin varhaisvasemmistolainen, en tosin ihan noin nuorena ollut Neuvostoliitosta kuullutkaan. Omalla kohdallani siinä oli osaksi kapinaa, osaksi toisenlaisen kaipuuta, olin niin periporvalilaisesta kodista.

mänttipälli said...

Voi, että pystyn kuvittelemaan sut alteregoinesi pirttipöydän alla ynnä muualla!
Minä ostan aina vanhan lastenneuvostokuvakirjan, kun sellaisen löydän. Ne on niin vilpittömän puhtoisia. Ja kauniita.

ladybug-zen said...

what a sweet memory.

isoinpapu said...

Joo, isäni on muusikko, ja meillä ihailtiin naapurimaan muusikkoja. Muistan myöskin erottaneeni venäjänkielen muista kielistä, siis nimet lähinnä, joten ehkä ihailuni selittyy osin silläkin.

Silmään osui myös tyttöjen upeat lettirusetit, kansallispukujen päähineen ja pitkävartiset saapaat. Siis hyvänen aika, se kaikkihan on tosi näyttävä ja värikästä.

Ah, ja tosiaan, asuin Tampereella, jossa vieraili usein venäläisiä. Hämmästyttävän usein he pysäyttivät meidät kadulla ja taputtelivat päälakeani jne. Muistan kuusivuotiaana vastanneeni jollekin porukalle tv:n venäjänkielenohjelmasta tutuilla fraaseilla. "Päivää, kiitos ,näkemiin" jne. Turisteja huvitti.

Matroskin, niin tietysti oli! Varmana!

Vilijonkka said...

Nyt tunnen jääneeni jostain todella paitsi. Neuvostofanittaminen ei koskaan ole ollut osana elämääni, enpä taida edes tuntea yhtään jolle olisi ollut, paitsi teidät nyt.

Minä täytin eksotiikkanälkäni Japaniunelmilla. Ne taisivat olla yhtä kaukana totuudesta kuin sinun Neuostoliittounelmasi.

Ja seuraava polvi jatkaa perinteitä, esikoisen näkökulmasta Intia on ihanuuksien ihmemaa, jossa ei koskaan ole käynyt. Ja Lomasuomi, tietty, sitähän se suomalainen arkikin varmasti on...

Lotta said...

Hiihii :). Loistava mielikuva pienestä tytöstä esittämässä koko Neuvostoliiton urheilun ja taiteen korkeinta kastia kerralla. Sillon ku mä tajusin mistään mitään, Neuvostoliitto oli jo kaatunu - kaikista maantiedon kirjoista vedettiin vaan kartasta Neuvostoliitto yli ja kirjotettiin Venäjä tilalle. Ihan mielenkiintosta sinänsä :). Pienellä paikkakunnalla ei ollu varaa ostaa uusia kirjoja vaan moisen pikkuseikan takia.