Monday, February 18, 2008

ei mitään vaarallista / nothing dangerous

Edellinen postini on niin kamalan harmaa ja kalsea, että ihan senkin takia ompelin Liisulle paidan juuri tästä vanhasta lakanasta. Pitäisi ommella paljon yhtä ja toista juuri hänelle. Mikä lie kasvupyrähdys onkaan meneillään, kaikki vaatteet tuntuvat käyneen yhtäkkiä pieniksi.
Tunnen olevani hyvin etuoikeutettu, kun olen saanut seurata niin monen lapsen kehitystä. Pyyhin juuri pois ehkä kymmenennen lauseen, jossa yritin änkyttää kuinka mahtavaa on seurata vauvan muuttumista omaksi persoonakseen. Se on mahtavaa. Sanoinkuvaamatonta. Ja hauskaakin.

Liisun vatsa kurisee kovaäänisesti. Hän katsoo minua vakavana alta kulmain ja sanoo vakuuttavalla äänellä: "Ei se oo mitään vaarallista". Taputtaa sitten vatsaansa ja jatkaa: "Siellä on vaan pieni eläin".


Those mittens pics are so gray and bleak, that i had to make something colourfull to balance the athmosphare. The yellow shirt is for Liisu, our two year old has grown rapidly, and i should be sewing lots of things for her. Maybe i will.
I feel very priviledged when i have had the oppoturnity to see so many babies grow, to become persons, themselfes. I have no words in any language to describe how i feel. It´s awesome. It´s great. It´s magical. It´s fun.

Liisu´s stomach is rumbling loudly. She looks at me seriously and then says with convinsing voice:" It´s nothing dangerous". Then she pats her belly and continues:" There is just a little animal in there".

16 comments:

maijja said...

Hihi - hauska teksti, eikä ollenkaan harmaa!

Melissa said...

ahhh... so lovely! :)

Solveig said...

Muistan, että joskus kiemurtelin vaivaantuneena, kun joku kertoi olevansa kiitollinen, että on saanut kasvattaa lapsia ja siinä itse oppinut niin paljon ja iloinnut ja blääblääblää.

Olen yhtynyt tähän kuoroon sittemmin itsekin.

violet said...

Viime yönä kuusivuotiaamme hiippasi yläkertaan sänkyymme oma tyyny ja peitto kainalossaan. Tuli makaamaan siihen väliin ja sanoi sitten isälle että näkee paljon tähtiä siitä sängyn päällä olevasta ikkunasta. Niitä sitten hiukan katseltiin ja hän nukahti.
Aamulla kun heräsin hän nukkui kuin ihan pieni ja hänen mahansa kurisi.
Kai sielläkin oli pieni eläin. MInusta hän oli aivan kauhean pienen oloinen juuri tänä aamuna.

Liivia said...

Olet kyllä etuoikeutettu, varmasti ihanaa katsoa eri persoonien muovautumista omikseen! Ihanaa kun saa tässä siivellä siitä jotain.

Kaunis on Liisun paita. Mullakin on noita kukkia joiden nimea en millään opi. Mutta fuksioina.

inkivääri said...

Heh, ihanasti sanottu. Kun olin vielä raskaana, Siiri taputti vatsaani ja sanoi siellä olevan pienen vauvan. Sitten taputti omaansa ja sanoi siellä olevan pienen possun.
Paita on suloinen, niin ihanan värikäs :)

isoinpapu said...

Solveig: Todentotta, minä en suostunut esikoistani odottaessani ottamaan serkkuni vauvaa syliin, enkä tajunnut minkä takia kaikki hihhuloivat onnenkyynelissään siinä. Katselin kauhuissani ulkona rattaita työnteleviä äitejä, puistossa nököttäviä vanhempia lapsineen. Mielestäni se oli vain ja ainoastaan kauheaa ajanhukkaa jne. Minulle ei kannattanut edes yrittää selittää mitään vanhemmuuden iloja.

Muuttuipa ääni kellossa sitten. Heh. Olen oikein suurieleinen takinkääntäjä tässä asiassa.

Violet: Ihana tähtitarina. Ja totta; varsinkin nukkuessaan lapset helposti "pienenevät". Aikuisetkin joskus muuten. Ainakin sairas puoliso on näyttänyt hyvin pentumaiselta viimeaikoina.

Liivia: Mä luulen että tuo kukka on anemone. Ainakin kukkakauppias totteli kun halusin anemoneja. Mulla oli juuri näitä tummia anemoneja kukkaseppeleessäni kun menin naimisiin. Seppelpää. Dementoitunut isoisoisä kysyi minulta kesken juhlan: "mitäs täällä juhlitaan, mitäs keijukaisia täällä oikein on?". Lempparikukkiani.

Elli Velli K. said...

Hurjan kauniit värit kuvassa! Ja ihana paita.

Olet superonnekas kuuden äiti! Minäkin haaveilin nuorena kuudesta lapsesta.

tiuku said...

Ihanasri kirjoittelit! Siltä se tuntuu, vanhemmuus.
Kaunis paita, ihanan värikäs ja iloinen, sellaista on varmasti kiva pitää kun on näin kiva katsellakkin!
Kuvan kukkanen on kaunis. Miksihän en ole kaukkakaupoissa koskaan nähnyt? Olen ollut siinä uskossa ettei niitä Suomesta edes saa. Täytyykin seuraavalla kukkakauppa reissulla kysäistä nimellä. Seppele anemoneja häissä, varmasti hurmaava! Voih! Minulla oli kimpussa vaaleanpunaisia pioneja, ihan nättejä muttei yhtään sitä mitä halusin, sitoivat kimpun vielä väärin,pöh! Mutta olemme mieheni kanssa päättäneet jossain taipaleemme varrella juhlia häitämme uudelleen,vapaana ikävistä veltoitteista ja tylsistä sukulaisista, riemukkaasti!

sari said...

Kiitos, kun panit ajattelemaan. Minä en koskaan ajatellut tulevani neljän lapsen äidiksi...niin vain asiat asettuivat. Lapset ovat ehdottomasti elämäni tärkein asia, vaikka välillä on aikoja, jolloin on ihanuus kaukana. Joskus mietin, että, kun olen itse ainoa lapsi, kasvatanko heistä sen vuoksi suuria individualisteja ja tästä tämä ainainen tahtojen taistelu, vai mitä...Toisaalta, kun näkee tuolla noita lapsia, joita zombeiksi kutsun ( hirveää ), yksi rattaissa, toiset kahden puolen rattaasta kiinni pitäen, tasatahtia astellen, katse eteen( tai sisään)päin suunnattuna - kun omani kirmaavat kuin villivarsat, mietin kumpi parempi.
Joo, lapset on kamalia, mutta ihania - kun vaan olisi vielä pitempi pinna itsellä.
Ihana paita kuvassa, niin aurinkoinen.

Liivia said...

Juuri noin ajattelin lapsista silloin joskus vieläpä odottaessani, olin valmis äidiksi vasta laskettuna päivänä. Suhtauduin mahdollisimman negatiivisesti äitiyteen ja etenkin lastenvaunuihin, leikkipuistoihin ja kaikkeen tuommoiseen, ne oli tosi yök. Ajattelin kait jotenkin että äitiys poisti naisesta älykkyyden ja naiseuden. Niin väärässä olin. Kaikki on ihan itsestä kiinni.

Voih miten ihana morsian olet ollut, olisinpa saanut kuvata ne häät! Lempikukkiani myös.

Takinkääntäjä minäkin vaikka en niin monella kerrottuna kuin sinä.

Liivia said...

Meni vähän lauset väärään järjestykseen tuossa...

Kanerva said...

Sitä se äitiys on. Ihmeitä täynnä. Ja mikähän kumma siinä on, että välivuodenaikojen lähestyessä lapset pyrähtää ja vaatteet käy pieneksi.

Kaunis paita!

Iiriskukka said...

Aivan ihastuttava paita!Lapset ovat maailman parasta,on se vaan mahtavaa seurata niiden kasvua ja kehitystä.Meillä vanhin menee syksyllä kouluun,äidillekkin uusi ihana asia.Nopeaa nuo vain kasvavat!

veera said...

Ihana kuva :). osaisipa välillä ajatella kuin lapset :).

Merja said...

Ajattelet kyllä mahtavan positiivisesti lapsistasi. Minulla on kolme, ja menetän hermoni päivittäin. Mutta kyllä, niiden kasvua on hieno katsella, ja lausahduksistaan voisi kirjoittaa jo kirjan!

Kun odotin kaksosia, 2-vuotias esikoinen kokeili mahani päältä vauvojen potkuja. Vähän aikaa pyöritteli siinä kättä, sitten ilme kirkastui ja tyttö huudahti: 'Äiti, se toimii!'