Thursday, March 27, 2008

Eilen. Liikaa tuulta.
Yesterday. Too much wind.

Tänään. Paljon kivempaa. Varsinkin kun lumi selvästi sulaa huippunopeudella auringossa.
Today. Much nicer. Especially when i see the snow melting super fast in the sun.

Neiti S:n päiväpeitto oli revennyt niin pahasti, ettei sitä enää voinut korjata. Teimme vanhasta tilkkuja ja haalimme loputkin jämäpalat yhteen uudeksi peitoksi. Tykkään ihan valtavasti ommella juuri näin: vanhoista jutuista mitä kotoa löytää, tarpeeseen, matkan varrella valmistuen, materiaalien ehdoilla. Pidän siitä että suunnitelma muuttuu matkan varrella. Minusta on hauskaa improvisoida kesken homman. Homma etenee jotenkin vahingossa ja sitä vaan jää ihailemaan. Suorastaan tikkailen käsin nuo tilkulliset osat. Sekin on hyvin rauhoittavaa.
Minulle tämä on parasta rentoutumista.

Miss S is getting a new bedcover from the ruins of the old and other scraps. (Really, the old bedcover was very much like a pile of fabric scraps.) I truly like to sew like this. Out of nessecity, using what i have, recycled materials. And for me it´s very relaxing to sew on fabric`s terms/rules. You know, to improvise in the middle of something, because you ran out of that specific fabric, but hey, this would make it even better etc. It´s like the quilt is coming together on her own, and i just sew and admire. I´m handstiching those loggabinish parts, and it´s very calming too.
For me , this is the best way to relax.

16 comments:

tiuku said...

Ihastuttavaa tuo tilkkuilu. Ja käsin ommellen! Kauniisti sopivat nuo värit.
Nyt täytyy mennä olemme nimittäin lähettämässä pullo postia Peppi Pitkätossulle!

Matroskin said...

Hieno tilkkupeitto. Sinä osaat kaiken. Pikkulikka on niin suloinen. Eikö ole haikeaa kun hän kasvaa eikä teille enää (??) tule vauvaa?

isoinpapu said...

Matroskin: Tavallaan on haikeaa, mutta toisaalta näitä pieniä on tässä pyörinyt. Raskausaikakin oli niin raskas etten jaksaisi moista enää. Jätän nuoremmille :)

P.S En todellakaan osaa kaikkea.

Merja said...

Tuo improvisointi, se todellakin on tekemisen kaikkein paras vaihe. Kun luulee tietävänsä mihin on jonkun jutun kanssa menossa ja sitten kesken tekemisen/ideoimisen tuleekin parempi idea! Mulle käy koko ajan noin, tosin vain ajatustasolla tällä hetkellä koska nyt on ideointivaihe menossa eikä niinkään konkreettinen käsillä teko.

Sulla on kyllä aivan huippu mielikuvitus. Et taida tietääkään kuinka monta ideaa olen saanut sinunkin blogistasi, kiitos vaan! (eilen hoksasin tekeväni lasten vanhoista alushousuista (!) hernepusseja kun olin nähnyt niitä sun blogissa. Niissä housuissa kun on niin söpöjä kuoseja ettei raskisi roskiinkaan heittää..)

Paula E said...

Peitto näyttää kauniilta. Ihania kankaita!

Mielenkiintoista tuo miten kuvaat ompeluprosessia. Minua viehättää se, miten muokkaat vanhoista, käytössä olleista jutuista uusia. Samalla tulee ommelleeksi uusiin esineisiin muistojen säikeitä. Toimintasi on yhtä aikaa sekä hyvin vanhanaikaista että modernia, fiksua kierrätystä.

On ollut jo monta kertaa mielessä kommentoida tätä blogiasi, jossa on niin mahtavan elämäniloinen meininki. Itse olen kutoja/virkkaaja ja melko onneton ompelija. On kiva huomata, miten nautit ompelusta. Saan osan ilosta minäkin.

Matroskin said...

PS: Onko tuo Liisukan nuttu myös sinun tekemäsi?

isoinpapu said...

Kiitos kiitos. Kivoja kommentteja.

Merja: Musta on maailman mahtavinta että lasten vanhoista alushousuista tulee hernepusseja!

paula: On tosiaan kivaa katsoa vaikka peittoa, ja katsoa mikä tilkku on kenekin vaatteesta jne. Meillä on yksi tilkkupäiväpeitto, jonka tilkut löytyi isoäidin kätköistä. Se on tosi erityisihana peitto.

matroskin: Ei ole mun tekemä. Kirpparilta olen ostanut, ihan tehdastekoinen tuo on. Kuvista ei oikein näy, mutta se on sinistä pienikukkaista vakosamettia punaisella vuorella. Erittäin söpö.

Liivia said...

Tykkään tilkkupeitosta tolkuttomasti ja siitä, että jo olemassaolevasta tehdään uutta!
Nautin ihan hirveästi kun ei tarvitse kuluttaa rahaa eikä kantaa kotiin mitään lisää, vaan että vanha muuttaa muotoaan.

Elli Velli K. said...

Olet kyllä ihan super tässä tuunaamisessa ja vanhasta uuden luomisessa, inspiroitumisessa. Minulla ompeluprosessi menee ihan toisin päin: haudon ompelusta piiiitkäään (siis huom. esim. vuosia) ja kun vihdoin olen saanut siitä otteen ja käsittänyt sen kokonaan, ompelen. Haluan, että työ onnistuu ekalla yrittämällä, en kestä pieleen menneitä ompeluksia ollenkaan...Ihailen hirmuisesti ompelullista ajatuksenlentoasi! Ja kun ne vielä kaikki onnistuvatkin!

isoinpapu said...

Elli velli k: Nii, ei ne aina onnistu. Jos eka kerta menee pieleen toimin kuin hiiri räätälinä: ei tullut takkia, tulikin liivi.

Jännittävää. Ollaan tavallaan aivan vastakkaisia työstäjiä! Mä roiskin ja rappaan (roiskuu), ja ahdistun suunnitelmista.
Mun mies on myös suunnittelija ( heh, sanan useammassakin merkityksessä muuten). Välillä en kestä sitä jahkaamista asian kimpussa. Mutta tosiasia on kyllä se, että sitten kun suunnittelija ryhtyy toimeen, on lopputulos aika takuuvarmasti hyvä.

echo said...

Minäkin ihailen sitä, kuinka teet vanhasta uutta; kuinka töissäsi näkyy ilo. Olen myös inspiroitunut blogistasi. Muutamia kertoja olen kokeillut vanhasta uutta -ompelemista. Joku onni tuntuu seuraavan niitä tekeleitä: kaikki tähänastiset ovat onnistuneet hämmästyttävällä tavalla ja ovat erityisen rakkaita.

tiina said...

Se on kyllä ihana tunne, kun tekee asioita jo olemassa olevista materiaaleista, ja just se, että saa hyödyntää omia vanhoja juttujaan.

Hieno tilkkupeitto! :)

Jennifer said...

Your quilt is beautiful! The design is called "log cabin" in English . . . because of the way log cabins were built, with the logs criss-crossing at the corners. A practical design for a quilt, and a practical design for a house as well.

Cheers,

Jennifer

nicole said...

Hard to believe that scraps could produce such a beautiful thing. It's such a lovely blanket!

ladybug-zen said...

beautiful post. the photos are lovely. i can feel through your words and images that the energy is picking up in your part of the world :)

Mariajaan said...

This is exactly my case. I do not even take measurements or think before I start a quilt but it comes out in it own right, at its own pace, and I mend whatever is needed by hand, work on the proportions and the composition with patchwork (by hand too) and other stitches and I relax to the point of forgetting my name and the day of the week I am living. I, by the way use the old clothes of my children too, those that are precious and I cant part from. As a result I get a blanket full of memories and unable to determine to who it will go. We pile them up and take turns using them. One of these days when I feel less shy, I will take pictures of them and show you. I still love your blog, it is in my igoogle page. Bye now. MariaC.