Löysin tämän kauniin takin melkein kymmenen vuotta sitten kirpparilta. Se on maailman paras raskausajan takki. Peittää tyylikkäästi suurimmankin pallomahan, mutta raskauden jälkeen tästä takista ei sitten olekaan ollut mitään iloa. Ihan väärin mitoitettu. Kuukausi sitten kaivoin takin esiin ja purin vuorin ja lämmikekankaan irti. Huh. Katselin ja aivastelin (kamalan pölyistä puuhaa) aikani, ja totesin ettei tästä kyllä mitään tule. Säästin palaset materiaaliksi johonkin muuhun projektiin.
Jotain eriskummallista tapahtui tänä aamuna koska yhtäkkiä olin varma että kyllä siitä vielä takki tulisi. Ja tulihan siitä!
Kyllä oli kuulkaa kauniisti ommeltu aikoinaan. Saumat olivat niin siistit ja nokkelat että korjaaminen kävikin häkellyttävän helposti. Kyllä on aikoinaan osattu.
Joskus asioiden tulee muhia. Sitten onnistuu.


This coat was the ultimate preganancy coat. It hid even the biggest ballshape you can imagine, but after pregnancys the coat was useless. Very strangely measured. (As you can imagine.)
I ripped the coat in parts allready a month ago, and got very sure that i would never be able to resize the coat.
This morning i woke out with a new mood, took the parts from the stash and ah, now i have a resized coat! It was very well sewed, all the seams were tidy and clever. They knew once how to make coats. And that made it very easy to fix also.
Things may take time sometimes, this was worth waiting.

Huomasin vasta äsken, että tänä vuonna laskiainen ja Runebergin päivä osuvat samalle päivälle. Mikä hillitön herkuttelupäivä! Siinä minulle sopiva haaste/tavoite: herkutella tasapuolisesti sekä Runebergin ja laskiaisen kunniaksi.

On satanut lunta jo useamman tunnin. Me iloitsemme. Neiti S:llä on yllään vastaommeltu pinkki(huh) raitatunika.


I just noticed that this year we have two traditioinal( i ALWAYS write that wrong: tarditional. Always.) festival days at the same day, february fifth. Both festivities have a special treat, and that means i get to eat both of the sweet bakings at the same day!
Our national poet, Johan Ludwig Runeberg will serve us then "Runebergin torttu", a sort of cupcake with almonds, cardamon, ginger and clove. A treat that i´ve learned to like a lot.
And for "laskiainen" will get the most wonderful cream filled bun, oh with either marzipan or raspberryjam filling (or both, as i prefer). Laskiainen is a festival that has something to do with raising flax (linen?) and sledding and shouting and having fun. Looks like we might even have snow for sledding after all!

Miss S is enjoying the snowing snow in her new pink(uh) tunic i made her in the morning.

ompelee, miettii / sewing , thinking

Tänään on korjailupäivä. Puhkikuluneita, repsottavia, löperöitä ja vääränkokoisia kohtaa tänään iloinen uudistumispäivä. Paljon käsinommeltavaa.
Ja se on hyvä, sillä aion miettiä myös jotain mistä mieheni toi esille. Me, tai varsinkin minä, olemme/olen hyvin yleistyytyväinen henkilö, mikä usein on vain hyvä piirre. Puoliso kuitenkin mainitsi jotain tavoitteista, pyrkimyksistä. Minä ajattelin heti että, hyi hyi, tavoite, sehän on melkein kuin kirosana. Useat asiat joihin pyritään eivät tunnu minusta lainkaan kiinnostavilta tai edes tärkeiltä. Idealismi on kunniotettavaa, muttei aina käytännöllistä ja minun kohdallani se voi aiheuttaa suoranaista taantumaa tai pysähtyneisyyttä. Ehkä.
En aio lakata olemasta tyytyväinen tai onnellinen (voi muuten olla onnellinen ja väsynyt yhtäaikaa), mutta yritän kääntää katsetta vähän eteenpäin, ulospäin, mihin pyrin, mihin voisin pyrkiä. Etten aivan laiskanpulskeudu omaan tyytyväisyyteeni ja pysähdy vallan.

Tästä on muuten hyvin vaikea kirjoittaa ilman klisheitä. Huh.
Ja muuten, pitkän takinsauman käsinompelua miettimisen lomassa voi kutsua meditoinniksi.

( Ai juu, jos ihmettelet miten otin tuon yläkuvan ilman käsiä (joita minulla siis ei ole ylimääräsitä paria missään vaikka tarpeen kyllä olisi). 2 sekunnin itselaukaisin ja pehmoinen kaula/leukaosio, jonka uumeniin kamera asetetaan selvittävät ongelman. Aika hauskaa.)


Today i´m fixing old things. Lots of pacthing and handsewing. It´s good, because my husband said something that made me think. And that thinking i´m going to continue.
I am an easelly content person. Happy with my life as it is, and in many cases, that´s great. It was just that my man mentioned something about having goals in life. Oh, goal, a swearword! I almost thought. There are so many things that are marked with a label "desirable, a great goal in life", that doesnt interest me a bit, or i don´t really even think they are important. Idealism is very much worthy of respect, but in my humble case it can also lead to uh, stagnation(?). To stand instead of moving. I like moving too.
I´m not going to cease to be happy with my life (one can be happy and tired at the same time), but i try to raise my eyes a little.
So, today i´m handsewing long seams and thinking. I think it could be called meditating.

(Just in case, if you wonder how i took that pic up there. I do not have an extra pair of hands( i would have use that though), but i do have a 2sec self timer and soft neck/chin to keep the camera in safely. It was fun.)

jään läpi / thru the ice

Kaksi ylintä kuvaa ovat vähän kuin kalan silmin. Taivasta suuren jäälevyn läpi. Ei veden alta kuitenkaan, vaan löysin irrallisen , suuren jäälevyn. Aivan uskomattoman kaunista. Kaloilla on kaunista.

Those two pictures on top are kind of fish perspective. Sky thru a big piece of ice. Not under water really. Fish have it beautiful down there.

Kuorolaiset ja aprillikalat ovat matkalla Parisiin. He tarvitsivat matkaan pienen nimilapun, logon, etiketin, tuotemerkin(heh heh) ja vimmalla yritin nopeasti saada aikaan jotain. Luulin onnistuvani mainiosti tietokoneella, mutta en onnistunut. Kaapissa oli perunoita ja vesiväriä. Kaamea vihreä kostajan käsi koristaa nyt tuotteitani (heh heh, " tuotteinani".). Tai sitten se on tosi taiteellinen ja käsintehty oikein antaumuksella. Aion panostaa tähän kyllä lisää jos joskus on tarvista nimilapulle.
Virtaheponen jää kotiin sentään. Mutta jos olet Pariisissa, niin käy Sarin pienessä kaupassa ihastelemassa kaikkea mielenkiintoista täällä:

Koti
3, rue Lemercier
75017 Paris

My choristers and fishmobiles are on their way to Paris. They needed a little nametag, and i whipped up this pretty weird little tag at night before the departure. I´m not sure if it´s artsy or handmady or just plain pathetique with the green hand. Hulk. Oh... But i didnt have anything else on hand but potatoes and watercolour. The computer didnt understand me at all when i tried to work with it/him (computers are male, arent they?).
The hippopotamus is not coming with. I have to work more on this tag thing.

But go to see Sari´s little shop if you´re in Paris. Lot´s of interesting stuff in there.

mattolaukku, osa 2 / the rag bag, part 2

Mattolaukkutarina jatkuu.
Eilen iltapäivällä tepastelin mattolaukku olalla ruokakaupasta kotiinpäin. Dippadaa, tippaduu. Ohittaessani bussipysäkkiä huomasin pysäkillä värjöttelemässä saman mattolaukkutytön, joka innoitti minut aamulla ompelemaan oman versioni kassista. Voi, miten ihanan värikäs ja raikas hänen mattolaukkunsa olikaan! Itselleni ominaiseen tapaan aluksi hämmennyin ja pelästyin/nolostuin, ja aloin jo ottaa suuntaa pysäkin kiertämiseen, kunnes tulin järkiini.
Menin hänen luokseen ja kerroin miten olin aamulla ihastunut bussissa mattolaukkuunsa, ja väsäsin heti itselleni version siitä. Kas tämän.
Häntä totesi ilahtuen, että sittenhän me olemmekin inspiroineet toinen toisiamme, koska hän oli tosiaan bongannut meidät bussissa ja sitten hän lausui häkellyttäviä kohteliaisuuksia, kiltteyksiä ja iloisuuksia minulle. Melkein itketti. Ja hyvänen aika, minä melkein kävelin salaa ohi!
Kävi ilmi että hänen ihana mattolaukkunsa on kotoisin Pariisista. Kävi ilmi että ihmiset ovat hyviä ja ihania.
Juhuu!

Yesterday, when i was walking home from the grocery store, the rag bag on my shoulder, who do i see on the bus stop? Oh, the very same young woman i met earlier in the bus, wearing the wonderful, inspirational, beautiful rag bag! I almost freaked out and passed the bus stop hiding from her, but i came to my senses and went to tell her how i like her bag and actually made my version of it right a way. She told me she had noticed us in the bus also, and that we had inspired her day. Oh she said some very very kind, nice, complimentary things. Oh. I almost started crying.
I found out that her most wonderful rag bag comes from Paris. I also found out that people are good and wonderful.
Oh! Joy!

mattolaukku / rug bag

Sataa lunta! Vaikka se tulee jotakuinkin vaakasuoraan ja on märkää, niin iloitsen silti. Jouduin heti aamusta iloisessa lumimyräkässä liikkeelle koulun avointen ovien päivään. Tai siis pääsin kouluun, mutta jouduin lähtemään. En ole aamuihminen (Enkä iltaihminen myöskään. Keskipäiväihminen? Väsynyt ihminen?), joten tunsin itseni sankariksi puoli yhdeksältä bussissa Liisun ja ekaluokkalaisen kanssa. Vastapäätä istuva lukiolaistyttö hymyili Liisulle kauniisti ja mikä hänen vierellään nököttikään: ihana mattokassi!
Oi, se oli heleän kirkas mattokassi: ihania vihreitä, punaisia, keltaisia kuteita. Ihastuin heti. Sohvan peittona ollut matto piti selvästi lyhentää, mitä sitä nyt kaksinkerroin pitämään. Varsinkaan kun ei se edes ylettynyt kunnolla kaksinkerroin kokomatkaa.


Minun versioni ei ole yhtä nuorekkaan leikkisä ja olkahihnaankaan ei mattoa riittänyt. Mutta hei, tämä on ihana! Olen aivan lääpälläni. Sinisen olkahihnan ja kassin reunan väliin jää nerokkaat taskut. Juu, vähän ryttyjä jossain, mutta ei haittaa yhtään, oli sen verran hankala ommeltava että iloitsen ehdottomalla mielellä kun onnistui ylipäänsä.

Tarinan opetus: kannattaa lähteä aamulla liikkeelle vaikka väsyttää. En kyllä välttämättä aio jaksaa kovin usein kuitenkaan.
Tarinan sankari: ompelukoneeni, joka ei ollut moksiskaan kamalan paksusta ja hankalasta materiaalista.

Rag bag. I love my rag bag. Oh, wonderful, beautiful rag bag!
Way too early this morning (= 8.30, i´m not a morning person, nor evening person. A tired person?) i saw a young women in the bus with the most colourful and happy rag bag, and i knew i had to make one. Mine is not that joyous, but i love it anyway. There´s clever pockets on the side of the blue shoulder strap. Handy, sturdy, clever bag!
The moral of the story: it does good to you to go out in the morning. Even if it would be snowing horizontally. ( Yes, i asked for snow. I got some. Not complaining.) I´m not sure if i will ever again, but still. A very good principle.
The hero of the story: My dear sewing machine, who didnt got upset about the much too heavy and difficult fabric.

60 vuotta sitten / 60 years ago

Aurajoki vuonna 1947. Kuva ei ole suvun aarteita, vaan ihan jostain kirppikseltä mukaan tarttunut. Kuva on ollut meillä seinällä jo useita vuosia. Pidän sen tunnelmasta kovasti. Jotenkin huojentunut olo huokuu kuvasta, tai joku leppeys.
Mietin aina onko kuvan ottaja tuntenut jäällä kulkevan pienen perheen vai onko tämä vain sattumanlaukaus. Jännittääkö pikkutyttöä, vai onko hän vain hilpeän iloinen? Onko mies vieressä isä, vai satunnainen ohikulkija? Näyttää melkein kuin hän katsoisi kameraa. Jos se on isä ovat he varmaan vieläkin iloisia hänen palattuaan turvassa sodasta. Äitini joka on syntynyt perheensä kuopuksena joitain vuosia sodan jälkeen, kertoo kuinka perheessä vieläkin, hänen ollessaan pieni, muistettiin miten ihanaa oli kun isä tulikin kotiin. Hän ei ollut ihan poikanen sinne lähtiessään ja perheessä pelättiin hänen puolestaan.
Kaupungin läpi virtaavalla hitaalla joella on puolensa. Jonain vuonna meidänkin lapset ovat käyneet luistelemassa sillä (siinä? sen päällä? siellä? onpas vaikeaa, miten jäätynyttä jokea tulee kohdella?). Mutta ei tänä vuonna. Vielä ainakaan. Saa nähdä kuinka käy.

The river Aura, the river that flows thru my hometown Turku, in 1947. I found this picture at a fleemarket, and i like it a lot. I love the athmosphare in it.
I wonder if the photographer knew the little family in the picture. Is the little girl just happy and joyous or maybe scared of ice? Is that man on the left a father of the family or just a passer by. Looks like he is looking at the camera. And if he is the father, the family must still be very happy that he came safely home from the war.
My mom was born few years after the war, but her older sisters and mother still remembered and thought about how wonderful it was to get father safely back home. It has been a big thing.

My kids have been skating on river Aura. Not this year. It still flows free.

rapea ilma / crispy weather

En tiedä onko kyse korkeapaineesta vai mistä, mutta vaikka ulkona on vain hieman kylmempää, eikä yhtään valoisampaa kuin eilenkään, on olo aivan erilainen. Ilmassa on kevyt, melkein rapea tuntu ja hitaasti jäätyvä lammikko näyttää minun mielestäni juuri siltä miltä ilma tuntuu.

The weather has changed only a bit, but it surely feels, and makes me feel different. There´s still no light, and no snow, but the air is somehow crispy, crunchy. High pressure maybe?

Sain melkein ilmaiseksi käsiini jämäpalan marimekon trikoota, joka riitti juuri näihin kolmeen t-paitaan Liisulle. Niistä tuli kivoja. Ja näitä aina tarvitaan. Hitsi, ja tuntuukin kivalta!

I was lucky and found a small piece of marimekko jersey in a very affordable price (=almost nothing). Liisu got three t-shirts and i got a happy sewingfeeling.

syö silliä! / poisson d´avril

Tiesittekö että ranskaksi aprillipila onkin aprillikala? Minä en, mutta Sari Pariisista, putiikinpitäjä, huomasi terapiakalat oiviksi aprillikaloiksi. Nämä sillit lähtevät siis keikkumaan näyteikkunaan. Vanha silkkiliivi on huvennut kaloihin kokonaan, ja lainehtii ihanasti kalojen lepattaessa ilmavirrassa.

Did you know that april´s fool is april fish in french? I didnt. But Sari, the Parisian shopkeeper found my therapyfish very aprilish. So off they go to Paris, to swing in the window. The old silkvest is gone now, it´s all fish. I love how the silk reflects light so beautifully!

Lentokalaparvi Lounais-Suomalaisessa talvimaisemassa.
A shoal of flyfish in a very snowless south-west -Finland winter.

Sillä aikaa kun ompelin kaloja, Liisu teki taikataikinasta siilikakkuja ja maalasi "sateenkaaren, sil on käsi". En millään jaksa olla ihatelematta vasenkätisyyttään, vaikka hän onkin jo kolmas vasurilapsi perheessä. Ihailen, näyttää niin häkellyttävältä. Ja katsokaa kuinka maalaus on vasemmassa alanurkassa.

While i sew the fish, my babe Liisu made cakes, hedgehogcakes, and painted "a rainbow, it has a hand". Her lefthandedness just doesnt stop to amaze me (even there are three lefty kids in the family). Look how the picture is painted on the left corner of the paper.

vanhat hyvät / old good ones

En ole pelkästään menettänyt puhtiani, vaan myös kamerani. Teini O kuvaa sillä koko viikonlopun ja tunnen oloni melkein rammaksi. Mutta ei hätää; vanhoja kuviakin piisaa. Muistaakseni en ole näitä ainakaan täällä näyttänyt.

Harmaa laukku on uusi laukkuni, niinkuin sitä kutsun; talvilaukkuni, ja tehty, hmmm, kolme vuotta sitten. Tykkään siitä kamalasti, mutta kesäisin sitä ei voi lainkaan käyttää. Vähän kun kulkisi toppatakki päällä.

Värikäs krokotiili on tilauslahja eräälle neiti S:n kaverille. Neiti S näyttää myös hassulta. Ja värikäältä. Ja pieneltä! Tästä on siis pakko olla pari vuotta. Ikuisuus!


I have not just lost my "puhti" (= dash, vigour, pep, verve, energy, dictionary becomes very talkitive here) but also my camera. Teen O has it for the weekend, and i feel my self somewhat cripple without it. But, juhuu, i have some old pics i think i havent shown here.

The grey bag. My new one, as i still call it; and made three years ago. Only for winter use. I love it very much. In summer it feels like wearing snow gear.

And the colourful crocodil. A gift for a friend of miss S couple of years ago. Oh, she looks quite colourfull herself. And so small!

kalavalo / fish light

Minä tarvitsen valoa. Tai edes lunta. Tämä kamala mustuus ja harmaus vie kaikki voimat ja alan olla oppikirjaesimerkki kaamosmasennusoireisesta henkilöstä. Eilen vielä satuin pahantuulisen bussikuskin vaikutuspiiriin ja podin koko päivän (voi ei, ihan totta!) itkuisena huonoa oloani. Tilannetta pahentaa tietty se että tajuan kyllä moisen potemisen olevan äärettömän tyhmää, mutta tämä sietämätön valottomuus vie kaiken arvostelukyvyn. Alan epäillä onko minusta ikinä tuonne ihmisten maailmaan menijäksi. Siis kun melkein tainnun yhdestä kiukkuisesta, ärähdyksestä niin entäs oikeat, ihan syystäkin tapahtuvat törmäilyt. Ei tee mieli lähteä kotoa. Ikinä.

Parhaat uneni tapahtuvat usein vedessä, siis nimenomaan veden alla. Myös valon miellän äkkiseltään sellaiseksi veden läpi siivilöityväksi kauniiksi läikähtelyksi. Pakotin itseni terapiaompleuun, korjaamaan vanhaa sillkiliiviä. Huomasin kankaan olevan uskomattoman kaunis nurjalta puolelta ja päätin että liivi olikin selvästi aivan liian rikki korjattavaksi. Ompelin koetilkusta nuo pienen pienet kalaset. Valoisat kalaset. Silkki, vesi, valo.
Punainen kala ei ihan onnistunut, enkä tiedä josko ne nyt niin hurjan kalamaisia ovatkaan muutkaan, mutta terapia hoitui. Tarvitsen kuitenkin myös oikeaa valoa. Ehdottomasti.

There´s no snow, just awful black, grey darkness and it´s definately having it´s effect on my emotions, head. I´m almost a perfect example of a person that suffers from Seasonal affective disorder.
Yesterday i met a very angry busdriver who happened to yell at me (with no reason, maybe she has winter depression also) and it drove me in a pit of despair for the whole day. I know it makes no sense, i didnt do anything wrong, but this darkness really weakens my reasoning and i have no perspective to anything. Small things become big.
I ordered myself some therapeutic sewing. I was fixing an old silk vest and noticed how very beautiful the silkfabric was on the other side. At that point i decided that i wasnt able to fix the vest, but really had to recycle the fabric right away. From a tiny test scrap i made this little fish. The light fish. Water is like light, fish, silk, light. Therapy. But i need real light too. Very badly.

kuoromatka / a choir trip

Nämä tyttöset suunnittelevat kuoromatkaa Pariisiin, pieneen putiikkiin. He ovat innoissaan.

These girls sre planning a choir trip to Paris, to a small shop. They are all exited about it.

Liisu järjestää heidät kunnolliseen kuorojärjestykseen. Ahkeralla kuoronjohtajalla on pieneksi käynyt , isoveljen sammakkoprintillä koristeltu lemppari t-paita yllään.

Liisu is helping the singers to stand in line correctly. She is wearing far too small, but also much favored t-shirt with his big brothers frogprint on it. By the way,the sopranos sound best from the flowerpot. Not the best possible acoustics in our livingroom.

Kukkaruukusta sopraanot kuulostavat parhaalta. Olohuoneessa on hiukan vaativa akustiikka.
Tarkkaan kun katsoo, huomaa että laulajaneitojen alla on tumma neulepaita. Ompelin sitä väsyneenä poika A:ta varten (ei vieläkään lankoja oikeaa neulomista varten) ja hupsis, tulikin ihan hassun kokoinen. Paita on minun ylläni juuri nyt. En osaakaan tarkoituksela ommella itselleni. Ihan hyvä virhearvionti siis.

If you look carefully, you can see a dark sweater under the singing maidens. I was sewing it , very tired, for boy A (8 years) and accidently eyeballed everything wrong. oops. I´m wearing it now. Not so bad, since i can´t sew anything for my self on purpose.

Ja sitten, sain nämä upeat kuvat joululahjaksi ihanalta kälyltäni. Ah, en kykene kertomaan kuinka paljon näistä pidän! Näääääääääääin paaaaaaaljon! Ainakin. Pääsevät keittiön seinälle, kunhan ensin ratkaisen kehysongelman.

And then, ah, these pictures: what a great christmaspresent from my wonderful sister in law! I can´t tell how much i really like/love these pictures. Sooooooooooooo much! At least.

you all make my day

Ilahduin. Kiitos! "You make my day"- huomionosoitus otettu kiitollisena vastaan. Bumerangina olen paluttanut sen niille kolmelle, jotka sitä minulle ojensivat. Ilahdutus osui hyvin kohteeseensa väsyneen viikonlopun jälkeen. Kiitos vielä teille.

'Give the award to up to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel so happy about blogland! Let them know by posting a comment on their blog so that they can pass it on. Beware! You may get the award several times!"

Yritin, mutta en oikeasti osaa valita kymmentä ehdokasta, koska haluaisin antaa sen useammalle, enkä kertakaikkiaan osaa millään rajata aluetta. Siis olen kauhistava ketjun katkaisija. Kiitänpä tässä kuitenkin kaikkia blogittomia uusia ystävyyksiä, ja sukulaisia/tuttavia, jotka käyvät täällä katsastamassa kuulumisia. Ja kaikkia teitä blogillisia, uusia ja vanhoja tuttuja. Usein tosiaan pelastatte blogeinenne tai kommentteinenne päivän, kun oikein olen hautautunut tänne arjen syöveriin. En osannut aloittaessani arvata miten paljon arvostaisin sitä. Kiitos!

I got this "you make my day"-nomination and it really made me happy. I tried, but i couldnt name only 10 "you make my day"-persons. Sorry, but i really just have to tell you here, that really, your blogs and comments often make my day when i feel tired or just overwhelmed by everyday life. Thank you for that. Billion times.


Kuva on jostain ihanasta puolalaisesta lastenkirjasta, jonka ostin kirjaston poistomyynnistä. En löydä sitä nyt (kuva on vanha) kertoakseni kirjailijankuvittajan nimeä.

That picture is from a polish children´s book i found at the library sales. I cant find the book now to tell you who painted this beautiful picture. Someone from Poland.

äidit ja tyttäret / mothers and daughters

Rakastan rusinoita. Pääsin makuun jo pienenä. Elli Velli K:lla oli kuva tyttösestään syömässä samoja rusinoita ja pakkohan minuin oli etsiä oma versioni. Sitäpaitsi, leikkasin tukkani toissapäivänä, ja se näyttää yllättävän paljon samalta kuin tuo lapsuuden kampaukseni.
Huomatkaa, äidin rillit vaihtuneet kevyempiin. Tämän täytyy olla vuotta -74. Ihailkaa paitojamme. Olemme vartavasten tälläytyneet niihin kuvaa varten. Muistan ihan selvästi. Ja alunperin tuo huivi oli äidin päässä, mutta minun 0li pakko saada se. Olin aika tiukka vastus.

Äidilläni on taipumus tuhista keskittyessään tai vaikka siivotessa. Siihen tuhinaan liittyy myös ylenpalttisen hassu ilme, leukailme. Muistan kuinka kammosin tuota ilmettä nuorena, ja muistan ääneen sanoneeni (röyhkeä teini) etten koskaan aio näyttää yhtä hölmöltä. Nyt arvaattekin jo: minulla on se täsmälleen sama hölmöäkin hölmömpi leukailme ja tuhina.

Kuinkas teillä? Mitä olette perineet äidiltänne? Tai mitä olisitte halunneet periä. Minä olisin halunnut saada äidin punaisen tukan. Ruskeiden silmien kanssa hieno yhdistelmä.


My mon and me. The last pic has to be from -74. The fancy shirts are still fancy in my opinion.

I didnt inherit my mom´s red hair but i do have a similar goofy facial expression when i consentrate on something. The very same facial i laughed at as teen and told her (cruel teen) that i will never look as stupid as that. Oh, nowdays i do, i do. Maybe ever sillyer.
What have you inherited from your mom? Or what would you want to have inherited?

lempikangas, lempimateriaali / favorite fabric, favorite material

Olin jotenkin hämmentävän täynnä intoa tänään. Hauska vastapaino eiliselle, jolloin mikään ei huvittanut. Niitäkin päiviä tulee aika-ajoin. Menen blogiani lukiessa melkein itsekin lankaan, kun näyttää siltä että vaan puuhailen ja ompelen ja kokoajan saan aikaan. En saa. Eilen ja toissapäivänä särki päätä ja varsinkin eilen olin aivan uupunut. Räyhäsin perheenjäsenille ja tein kiukkuisena kotiöitä, joista loppujen lopuksi laistin kokonaan. Hyvä päätös.

Tänään sain kuitenkin inspiraation ommella Liisulle tarpeellisia vaatteita. Paidat vanhoista aikuisten trikoopaidoista, housut vanhaa pöytäliinaa. Pidän tosi paljon tuosta housukankaasta. Lempikangas. Kohta se on käytetty kokonaan. Raitapaita oli vanha virttynyt toppi, joustofroteeta(!), lempimateriaaliani. Ehkä täytyy lisätä vielä joku oikein makea joustofrotee lähiotos. Kah, lisäsin.

I´m quite energetic today, unlike yesterday when i had headache and everything (including myself) was dull and stupid and just plain blahh. Just to let you know that this blog is just a tiny slice of my life, and i´m not quite that super as it seems like when i read my blog. "wow, she is so full of energy and get´s things done.. oh.. but.. it´s me...".
But today i got inspired to make some clothes for baby Liisu. Both shirts are made of my old ones and the wonderful pant fabric is an old tablecloth.I love that print, blueberries. (Oh, last´s post mysterious "pantsewing building"= home, livingroom where the sewingmachine is. Good to leave the place when things get too intense with zippers). That stripey, blue t-shirt is my favorite material, the kind of furry jersey, does it have a proper name in english?

listoja / to do-lists

Ykkösenä pakollisten ompelusten listalla: housuja perheen pienimmille. Varsinkin maailman kapeimmalle seitsenvuotiaalle, eli neiti S:lle. En vaan yhtään tykkää housujen ompelusta, joten jätän homman viime tinkaan. Olin kuitenkin sankari tänään: ryhdyin toimeen, purin vetoketjun vanhoista housuista (ei helppoa), väsäsin oikein viimeisen päälle hienon virityksen sille vetoketjulle uusiin pöksyihin, ja juuri kun olin saanut ketjun kiinni oikein, se hajosi! Räps, naps, riips! Jos nyt kirjoittaisin tähän että olipas ärsyttävää, niin se olisi karkeaa pilaa tilanteen oikeasta laidasta. Olen melkein sanaton.
Housuissa on nyt narrausvetskari. Napit.

Number one at my "have to do" list: pants for the small ones. And especially for miss S, the thinnest 7 year old in the world. What so ever, i dont like to sew pants at all. Today i was a hero and made a pair for her. I even ripped a zipper from the old pants and made all kinds of difficult trikcs to make the zipper look nice. When i finally got the zipper there, it broke. To say it was annouying would almost be an insult. It was more than that. I replaced the zipper with buttons. Sigh.

Toisena pakollisten listalla: essuja. Tämä hassun kuvan essu tuli joululahjaksi teini I:lle. Meillä käytetään paljon essuja. Säästää pyykkiä ja hermoja. Liisu ei tietenkään enää suostu käyttämään ruokaillessa ruokalappua, mutta essu kelpaa. Riisuessaan tässä päivänä muutamana ruokailuessuaan, koko essu repesi keskeltä halki! Maailman vahvin tyttö? Lisää essuja jokatapauksessa. Ja niitä on kiva ommellakin.

Second on the list: aprons. We use these a lot. It saves a lot of laundry and nerves. Liisu babe really doesnt want to wear a bib anymore, but an apron is ok to her. This one day she was taking off her lunch apron it ripped in two! The strongest girl in the world? More aprons anyway. And aprons are fun to sew.


Housujen ompelu oli niin stressaavaa että lähdimme Liisun kanssa riemuitsemaan uudesta lumesta. Häntä oli turha yrittää saada pois pulkasta.

Keveiden toiveiden listalla/ the list of light things:
- neulepaita poika A:lle/ wool sweater for boy A
- pari uutta muotokuvaa leluista/ more portraits of toys
- lisää laulavia neitoja/ more singing maidens
- ajatuksella tehtyä ruokaa/ food made with thought
- pipoja aikuispoika N:lle/ hats for firstborn N
- päiväpeitto Liisun uuteen sänkyyn/ bedcover to Liisu´s new bed
- värityskirja pienille/ colouring book for the small ones
- paljon valokuvia isoista lapsista/ lots of photos of the big kids

Ja jotain muuta. Koska kyseessä on keveiden asioiden lista, niin mitään ei ole pakko tehdä.

And maybe some other things. Light things, not have tos.
We left the pantsewing building and rejoyced over the new snow. She didnt want to leave the sled.

onnen kultamaa / childhood happyland

Olenkin varmaan jo joskus maininnut, että pienenä ajattelin Neuvostoliiton olevan onnen kultamaa, jossa ylväsryhtiset, kaunisääniset, kansallispukuihin sonnostautuneet ihmiset pyrähtelevät balalaikkaorkesterin säestämänä harjoittelemaan uimahyppyjä, eritasonojapuulikkeitä, balettia, ripaskaa ja sirkustemppuja. Jotkut soittivat viulua tai muuta orkesterisoitinta.
Äitini seurasi melko rauhallisena kun päivittäin demonstroin tätä elämää kotona. Pirttipöydän alla kulkeva tukipuu oli eritasonojapuut, sohvan selkänojalta hyppäsi alter egoni, Vera Valevskaja, päivittäiset uimahyppynsä ja joulupukille ei missään nimessä laulettu vaan esitettiin dramaattinen kuolevan joutsenen loppukohtaus.
Olenkin varmasti kertoillut näistä aikaisemminkin. Syyttäkää yllä olevaa kirjaa muistojeni jankutuksesta. Kirppislöytöni avaa nostalgian hanat.
Juu perheeni ei ollut vasemmistolainen. Minä vain. Kolmivuotiaana.

As a child, i loved russian culture. I imagined Sovjet Union to be the happyland of all, where red cheeked people dance around the streets wearing colorful nationalcostumes, accompanied by a hugea balalaika orchestra.
My mom watched quite peacefully as i demonstrated this life at home, making swimjumps from the couch as my alter ego, Vera Valevskaja, or perfomed a dramatic version of the death scene of swanlake to santaclaus instead of singin a christmas song.
And really, my family was not red. I was. At the age of three.
This book i found from thirftstore brouht all those memories to my mind again. I would have loved the book. Still do.

Liisun sininen paita on pienennetty omastani. Ei näyttänyt kivalta ylläni, näyttää erinomaisen kivalta Liisulla. Kangas on ohutta, joustavanoloista intianpuuvillaa. Ostin paidan aikoinaan Indiskasta. Pidän tästä paidasta kovasti ja iloitsen että joku perheessä voi nyt käyttää sitä. Hyvä sininen.
The blue shirt is made from my old blue shirt. On me the shirt look really akward/ strange, but on her, few sizes smaller, it´s a hit. Very nice blue.


Kirjaston poistomyynnistä ostettu "Myyrä kaupungissa"(Zdenêk Miler) päätyi meillä kirjekuoriksi. Tarina oli jo lapsena minulle ahdistava, ja joko olen osannut siirtää omat ahdistukseni lapsilleni nerokkaan tehokkaasti, tai he ovat muuten vain pudonneet lähelle puuta (omena), koska hekin kyynelsilmin kuuntelovat lyhennelmääni tarinasta. Tarinasta irrottettuna pystymme nauttimaan kuvista. Kirjekuoria. Tämä ei vaadi mitään erityistaitoa tai origaminäppäryyttä. Senkun taittelin niin että muodostuu kuori johon kuva osuu kivasti. Kun vielä osaisin paremmin lähetellä postia.

I had bought "Mole in the city" (Dzenêk Miler) from the library "sell the old books away"sell. The story was very sad and oppressing to me as a child, and either i have managed to transfer my feelings brilliantly to my kids or they just are a chip from this old log, bacause they got all teary eyed when we were leafing thru the book. The pictures look nice without the story, so we made envelopes out of the book. No spectacular skill is required for these envelopes. Nothing like an origami, just folding paper to make the envelope look nice.

Tätä tekikin mieleni puuhata jo aikaisemmin. Vesiväriä puhallellaan paperilla. Oksia, puita, sotkuja. Hauskaa. Perheen nuorimmalla on hillitön vesiväri-innostus meneillään. Hänelle en uskaltanut tätä kuitenkaan näyttää; hän tulkitsisi tekniikan todennäköisesti vesivärin nuoleskeluksi. Jouluisen vatsataudin jälkeen hän on valmis maistamaan ihan kaikkea.

This i wanted to try earlier. Wet watercolour on paper, blowing/breathing it into tree shapes. The baby Liisu has a huge interest in watercolour these days, but i didn´t dare to show her this thing: she most probably would interpet it as tasting the watercolour. After the upset stomach on Christmas she is ready to eat and taste everything.


Vihreä hilkka kevääksi Liisulle. Kangas on jämä neiti S:n joulumekosta. (Ostettu ihan kangaskaupasta tällä kertaa. Nuppulantien jättirätti Turussa). Malli omasta, vai pitäisikö sanoa mielummin: Liisun päästä.
Hilkka osoittautui erinomaisen vaikeaksi kuvattavaksi, toivon että tuosta saa jonkun käsityksen sen ihanuudesta. Sammalhilkka, haltianhilkka, pieni viherhilkka.

A green spring hat for Liisu. It´s not even near to spring here, but the fabric was wishpering: "spring, moss, elfs, fairies, woods, spring!" to my ear. The little green riding hood.