Thursday, August 05, 2010

Soratien ratinaa pyöränrenkaan alla. Kaukana kulkevien autojen jylyä. Vanhemman melkein omahyväistä tyytyväisyyden taustakohinaa.
" Äiti, muistaks, et muumikirjoissa oli se perhosjuttu, et jos näkee ensimmäisenä keväällä kel...HEI! Mikä rastas toi on? "
Hän ei saanut aluksi yhtään lausetta loppuun, koska aina joku upea hyönteis-tai lintuhuomio vei kielen. Tämä lapsi on parasta luontoretkiseuraa. Parasta koko maailmassa. Hän tuntee melkein kaikki ötökät, ja niitä joita ei tunne, hän kokee uusina löytöinä, uusina seikkailuina.

Ilahtua pienestä. Innostua. Olla valpas. Pelastaa hukkuvaa ampiaista. Haluan olla sellainen myös.


Biking around the river with her. At first she couldn´t even say full sentences, because always some exiting bug or bird or plant or scene interrupted her. " Mom, do you remember in the Moominbooks, if they saw a yellow butterfly... HEY! What´s that bird?"
She is the best ever company for nature trips. In the world.


To get delighted of small things. To be aware. To get exited. To rescue a drawning hornet. I want to be like that too.

8 comments:

hannna said...

V just sanoi haluavansa oman eläinkirjan, siis eläinhavaintopäiväkirjan! tuo on niin suloista. S on edelleen mun suosikkilapsi.

minja said...

Ihana! Tuo on niin parasta. Meillä molemmat isot ovat kiinnostuneita kaikesta luontoonliittyvästä ja odotankin että oppivat lukemaan ja tunnistamaan sitäkin kautta lajeja.

Katja said...

Olen seuraillut blogiasi jo jonkun aikaa voi hyvänen aika kuinka tyytyväinen olen löytööni. Parempaa kuin paras kirppislöytöni ikinä. Hienoa huomata, että vielä on muitakin ihmisiä, jotka saavat voimansa luonnosta, eläimistä, itse tekemisestä. Siitä kaikesta, josta niin moni on jo vieraantunut.

Liivia said...

Mä niin tykkään. Näistä kuvista, tuosta tytöstä, koko meinigistä.

Mun tytöllä on luontohavaintokirja, toisinaan sinne laitetaan innolla kaikkea, sitten se saattaa maata monta kuukautta koskemattomana.

isoinpapu said...

hannna: Oli aika ihana retki kyllä, ihanaa tehdä jotain mistä molemmat nauttii niin kovasti ja ilo vaan kertautuu. JOpas kuulosti pöljältä, mutta kuulostakoon.

minja: Mulle avautui ihan uusi maailma, kun nuo isommat lapset aikoinaan saivat kesäläksyksi kasvion tekemisen. Kolme vuotta perätysten autoin enemmän ja vähemmän tunnistamaan niitä kasveja, hoputin keräämään/kuvaamaan. Innostuinkin itse.

Katja: Kiitos! Sanasi lämmittävät. Ja sitäpaitsi, me ollaan kaimoja :)

Liivia: S:llä oli pari vuotta sitten luontovihko, mutta nyt ei ole jaksanut pitää. Kerää näytteitä kyllä ja lukee kirjaston luontokirjat useaan kertaan. Tänä vuonna tajusin antaa hänelle kameran! Ajateltiin tehdä valokuvakirja tämän kesän luontojutuista.

Liivia said...

Voi mun tyttö haluaa niin kiivaasti omaa kameraa (ei tahdo lainata minun, oma pitää saada). Käskin laittaa joulutoivelistalle. Hankin mieluummin kamearan kuin kännykän, ehdottomasti. Kännykkää kun meillä ei vielä oikeasti tarvita.

Gabriela Von Bohlen said...

Kuvasi ovat todella kauniita.

Pellon pientareella said...

Oi miten ihania kuvia! Ja ihana lapsi. Voi, tuollainen seura olisi välillä kivaa. Koiratkin kyllä ovat kaikeasta kovin innostuneita koko ajan varsinkin metsässä, kivaa sekin.