Thursday, November 18, 2010

kettuonni! / fox happiness!


 Voi kuinka voi ihminen tulla onnelliseksi nähtyään ketun! Aamiaispöydän tylsä ääri muuttui äkkiä maailman mielenkiintoisimmaksi paikaksi. Ja hyvänen aika, me asumme melkein keskustassa!
Yksi eläinhavainto päivässä, ja minusta tulisi maailman aikaansaavin henkilö. Onni ja tekeminen näyttävät liittyvät voimakkaasti yhteen täällä. Eikä tuo lumikaan haittaa.


Oh how happy can one get by seeing a fox! There it trotted behind our kitchen window, in the snow. So beautiful!
An animal a day, would make me the most effective person in the world. Happiness and making/ doing / beeing active go very much hand in hand here.


16 comments:

minja said...

Ihana kettobongaus! Ja hyvät kuvatkin sait!

minja said...

eikun kettU :D

himalainen said...

Hieno, kuin satukirjasta, punainen ovikin on vinha. Kettuhavaintosi toi onnea tänne asti.

Niin ja edellispostauksen valkosipuli ja lautanen, voi kuinka kauniit, mehevät, täyteläiset. Aivan ihanat.

Olen kait aika hurmioitunut näistä :)

maijja said...

Ymmärrän, ymmärrän, voi ymmärrän! Mikä tahansa eläin, mutta vielä kettu. Se on minulle voimakkain ja mun voimani, toteemieläimeni.

Noin vuosi sitten jäämerellä näin, että tienposkessa kipitti kettu. AUTO SEIS! Minä huusin ja auto pysähtyi, juoksin valtavaa kyytiä sen ketun perään. Se oli intuitio, vaikkakin aika tyhmä teko, tottakai kettu juoksee mua nopeampaa. Näin sen silti, kun se kaukana laputti vuonon vartta pohjoiseen. Ketusta en saanut yhtään kuvaa, mutta käänsin kameran itseeni ja otin kuvan naamastani. Väitän, ettei minusta saa samaa ilmettä irti jollen oo just nähnyt kettua! :D Ystävien kanssa on vinolle hymylleni ja innosta leiskuville silmille naurettu: kuvassa tyttö, joka näki ketun.

Kiitos tästä! Tulin valtavan hyvälle tuulelle!

Anonymous said...

Ja vielä noi kaunis ja komea kettu! Tulin itsekin onnelliseksi!

Rheespu said...

Oi! Kettu!

Niina said...

Mikä repolainen! Ihana!

Marjohei said...

Voi kettu, kun ketuttaa. Noei, upea havainto! Toivon itsekin näkeväni vielä joskus ketun. Ne ovat jotenkin, niin.. niissä on jotain!

Vilppumaan Erika said...

Kettu, jess! Onni ja tekeminen, ne kulkee käsi kädessä. Tuollaiset bongaukset on kuin taikaa.

mizyéna said...

Wautsi mikä bongaus. Meillä bongaa lähinnä vuohia ja kulkukissoja :D

Kirjailijatar said...

Ihan mieletön tuo ensimmäinen kuva! Miten sinulla voi olla kamera noin valmiin? Minulla ei ollut kameraa koko päivänä mukana, eipä tietenkään, olisihan kerrankin ollut kaunista kuvattavaa.

Jonna said...

Ketut on ihania. Minä näin vanhan kodin pihalla joskus kaksi yhtä aikaa!

isoinpapu said...

Minja: Paras bongaus tähän asti kyllä. Voi miten näyttikin punaiselta sen turkkikin lunta vasten. Oi.

HImalainen: Ihanaa jos toi onnea sinnekin, kaukokettu!
Hienoinen hurmio sopiikin lumipäivään.

maijja: Joo! Mä muistankin että olet aiheesta kirjoittanut! Kettu on voimallinen. On se.

Anonyymi: No niin olikin! Tuuhea turkki ja valpas, peloton olemus. Sankarikettu.

Rheespu: Täällä vieläkin hyrisen tyytyväisenä. Ihmeellisen ihana kettu.

Niina: :)

Marjohei: Toivotan sinulle loistavia kettutapaamisia mahdollisimman pian!

Vilppumaan erika: No niin on, taikapäivä. Olen saanut jopa pyykit viikattua kaappeihin samantien! Ihmeellistä!

mizyena: Mulle vuohi olisi melkein yhtä eksoottinen kuin kettu :)

kirjailijatar: Meillä on kohtalaisen kompakti asumus: kamera ulottuvilla aina. En kyllä olisi uskonut, että oikeasti saan ketun kuvaan. Oli aivan peloton yksilö. Katsoi kohti ja totesi että olen vaaraton. Jatkoi sitten asioitaan.

JOnna: Oh! Olen sanaton. Varmaan latautuisin ylijännitteiseksi jos pihalla hengailisi kettu kumppaneineen useamminkin!

piilomaja said...

Voi ihanaa! Kyllä, ymmärrän kettuonnen!
olen vain kerran nähnyt. Se oli vanhempieni mökillä. Tai näin sen saman siis muutaman kerran mutta sama kettu aina.
Varastelikin. VEi mm. isän työrukkaset suussaan. Varmaan pesänpehmikkeeksi.

Matroskin said...

Olen nähnyt teidän kaupungissa ketun vielä paljon keskustammassa :)

Lepäävä Esteetikko said...

Ehkäpä sama repolainen ilahdutti meitä toimistotyöläisiä sinä iltapäivänä jahtaamalla cityjänöä pitkästi pitkin rautatien laitaa. Jänö voitti!