Tuesday, May 10, 2011





Ulkona on liian kaunista. Kävelin metsässä niin kauan että nyt jokainen lihas on kipeä.

Istuin hetkeksi sammaleiselle kivelle ja ajattelin: "Jos olen nyt ihan hiljaa paikallani, niin kohta varmasti näen jonkun eläimen". Viiden minuutin kuluttua, ihaillessani pieniä seittejä, jotka peittivät huomaamatta koko aluskasvillisuuden, kulki ripeästi ohitseni valkohäntäpeura.
Se oli kaunis ja ihana eläin.

Tiedättehän tunteen kun joku asia menee taianomaisesti juuri niinkuin oli ajatellut, ja sitten sitä istuu ihan typertyneenä siinä kivellä, ja melkein pyörtyy tai lakkaa hengittämästä ihan silkasta onnesta.

Sellaista toivon kaikille.


I sat on a mossy stone in the forest and thought: " If i´m all quiet and still now, then maybe soon  i`ll see an animal." After five minutes, while i was revering some fragile gossamer on the ground, a deer passed me by.
I was so stunned i almost stopped breathing. In awe. Kicked in the head with happiness and wonder.
I wish that kind of feeling for everyone. That things go magically as you wished for, and even better.

11 comments:

ei pöllömpi said...

Ihanaa!
Rakastan valkovuokkokuviasi, joka vuosi.

Kirjailijatar said...

Huikean kauniit kuvat. Nytkö ne valkovuokkomatot ovat siellä? On ihan pakko jossain välissä kiiruhtaa katsomaan. Olin hiukan liian aikaisessa viimeksi.

Merja said...

Sää vaistosit sen peuran tulon. Aika hienoa että se ei pelännyt sua vaan coolisti vaan kulki ohi.

Niinu said...

Jo pelkkien valokuvien perusteella tuli mieleen taikametsä:)
Kauniita kuvia!

Tuittu said...

Huimaa! Ihanaa, että tunnelma välittyy kuvistasi ja sanoistasi tännekin! Minä koin samankaltaisen hetken aika lailla tasan vuosi sitten Maarianhaminan valkovuokkoniityllä, kun havaitsin valkean kukkameren joukossa valkoisen kissan. Se oli satumaista lumoa.

maijja said...

Olen noussut kolmen jälkeen yöllä, mennyt junaan torkkumaan kylmään vaunuun neljäksi tunniksi, kävellyt niska jäykkänä kassien kanssa kotiin ja mitä kaikkea, mutta en usko että johtuu siltikään siitä, vaan näiden kuviesi vilpittömästä upeudesta: minä liikutuin!! Vau mikä metsä.

Viime aikoina oon nähnyt paljon jäneksiä. Vasta oli kolme yhtä aikaa samassa näkymässä. Ne on rassukat niin valkolaikkuisia vielä, että vilahtavat helposti.

Vilppumaan Erika said...

Satumetsä, taas siellä. Kiitos näistä jälleen!

Ilona said...

Minulta on sanat tänään hukassa, mutta haluaisin sanoa tähän jotakin.

Ehkä vain huokaan onnellisena kuviesi äärellä, onnellisena peurasta, jonka näit.

Joola said...

Kiitos, tunnelma metsästä välittyy niin hyvin. Ja hetki, jonka koit.

Kun olin teini "akateeminen puihinköyttäytyjä" eli ympäristönsuojelunopiskelijaystäväni (?!) vei meidät metsään ja halusi "opettaa" mm. Kökötystä. "Pelin" sääntö oli se, että kukin käveli metsässä yhteen kohtaan ja istui paikallaan vähintään viisiminuuttia. Ja että silloin aina näkee jotakin. Se on minusta lohdullinen ja kiehtova ajatus. Että vaikken istuisikaan, niin mietin usein, että nyt JOS itsuisin viitisen minuuttia, niin metsä unohtaisi pelätä tai ujostella minua ja jatkaisi siitä, mihin jäi, ennen kuin tulin.

Mutta että heti peura. Huippua. Minäkin olen onnellinen kanssasi.

Laura said...

Mieletön päivitys, elin kanssasi siellä metsässä sen hetken kun peura kulki ohi. Taikaa! Ja tuo kuva missä on kukkaketo puiden välissä, näyttää melkein siltä kuin se olisi tietokoneella muokattu, niin että piti oiken katsoa toisen kerran että ei, kyllä se on vain sitä, luonnon kauneutta, sitä parasta kauneutta!

Julie said...

Sinun kuvat ovat niin ihanna nyt. I miss Suomi!