Sunday, August 21, 2011





Eilistä keitettyä perunaa yrtein ja sitruunoin. Vuohenjuusta ja päärynää. Voi taivas, miten hyvää!

Käykö teille koskaan niin, että kaipaatte kovasti jotakuta kotiin, ja sitten ajattelette laittaa vähän ruokaa. Jotain yksinkertaista ja helppoa, sydämen yksinkertaisuudessa laitettua. Laittaessa ja kaipaillessa se ruoka salamyhkäisesti muuttuu monimutkaisemmaksi kuin olisi koskaan osannut uskoa; ruuanlaitto muuttuu kaipauksen seremoniaksi.

Puoliso vieraili lasten kanssa ystävien luona. En päässyt mukaan. Tein kuusi hämmästyttävää pitsaa erilaisin täyttein.


Does this ever happen to you: you miss someone and decide to make some food for the missing person(s). Something fast and easy, in the simplicity of the heart. And then while you are making the food, the whole process mysteriously evolves into something very complicated; a ceremony of longin.


My husband went to meet our friends with the small kids. I couldn´t go with. I made six astounding pizzas with different toppings while waiting them to come home.
Pear with goat cheese. Potato in herbs and lemon. Very good.

8 comments:

piilomaja said...

Tein viime viikolla kolmena peräkkäisenä pÄivänä pizzoja. Ei nuo kauheasti valittaneet.
Mulla jää aina päälle joku ruoka.

Sun pizzat on herkulllisen näköisiä!

rva Reipas said...

Nam. Ei minulle ole käynyt niin mutta kuulostaa mahdolliselta. Olet maininnut päärynät ja juuston aikaisemmin ja jo silloin ajattelin että tekisi mieli maistaa.

Merja said...

Mitä tuotteliaisuutta! Minä olen hirveän laiska kokkailemaan. Mutta kun tuo mies laittaa paljon parempaa ruokaa. Vaikkei juuri nykyään maisemissa olekaan.

Ilona said...

Mmmm, pitsaa täytyy tehdä. Kiitos ruokahalun herättelystä.

Liivia said...

Täytyy kyllä sanoa, ettei mulle pääse koskaan käymään noin jos olen ypöyksin kotona. Jos taas kaksin, niin useinkin tehdään kolmatta varten tuloa jotakin hyvää.

Sun pizzat ja muutkin mössöt näyttää todella hyviltä! Minäkin tein viikonloppuna pizzaa ja se vasta harvinaista on. Ryhdyn siihen hommaan kerran vuodessa ja aina pääsee unohtumaan kuinka kauhean kauheaa se on. Ei mun hommaani ollenkaan, vaikka pizzan syöminen kyllä olisi...

kerttu said...

ei kyllä käy,päinvastoin tai sitten niin,että teen jotain hienoa ja odotellessani syönkin kaiken itse:-P
Mutta nuo näyttävät niin hyviltä,että nälkähän tässä nyt tuli..

Liisa said...

Moi, tykkään sun blogista, siitä tulee aina hyvälle mielelle! Oon salavihkaisesti lueskellut sitä taustalla, ja nyt tuntui sopivalta kommentoida, kun päätin vihdoin osallistua tunnustustenjakoon ja sinäkin sait omasi minun blogistani!

Vilijonkka said...

Valietttavasti odotan yhä moisen ihmeen tapahtumista. Jos minut jätetään yksin en astu keittiöön jalallanikaan, ellei ole pakko. Olisi mukavaa nautti ruoanlaitosta, mutta jokin ongelma siinä on.