Tuesday, August 23, 2011





Lapsi on väsynyt ja sanoo: "En mä oikeastaan jaksa kantaa sitä torvea...", niin pitäisikö silloin sanoa: " Eikun joojoo, jaksat kyllä kun kannat vaan." Ja sittenkö se lapsi vahvistuisi?
No siis, kyllähän sen näkee, että se lapsonen on laiha ja kalpoinen, väsynyt koulupäivästään. Ihan poikki. Mahdollisesti saamassa samaa tautia mitä sisaruksensa sairastavat. Tietenkin minä kannan sen torven. Se painaa ihan kamalasti, ja on melkein sen laihan lapsen kokoinen. Helppo nakki.

Mutta entäs sitten kun onkin joku henkinen jaksaminen? Joku, mistä ei voi olla varma yhtään onko kyse vaan ns. viitsimisestä (tuo sana kalskahtaa ikävältä ) vai oikeasti jaksamisesta? Ja hei, miten sen tietää itsekään, itsestään!
Häh! Kasvaminen ja voimistuminen vs. uupuminen ja kituminen.

Hyvänä päivänä kaikki on kristallinkirkasta, enkä epäilisi lain. Vaan kun olen väsynyt, tänään.
Voi että kun on turhauttavaa välillä olla äiti.


Somedays, like today, it´s so difficult to be a mother. Not that my children would be superdifficult today. No, they are just as always, except that two, three of them are sick. 
And i´m tired. And  i should know so much right answers. 
Ok, I can tell when to carry the heavy horncase home from musiclesson for the child. Yes, that´s fairly easy to jugde. Child: tired, thinner as a thread, pale, probably getting the same bug as the rest of his siblings etcetc. 
But really, when it gets more abstract, how am i to see inside their head? To see when i should do for them instead let themselfs grow stronger, even if it seems hard.
Oh life, how am i to know it myself, for me even!


There are days, when any of this is no problem whatsoever. I can sometimes be clever and sensitive. But today is not one of those days.

9 comments:

rva Reipas said...

Hyvä kysymys. Luin muuten juuri sellaisen kirjan kuin Tiikeriäidin taistelulaulu, voisi kiinnostaa sinua tai sitten ei. Hienoja karhuja!!

shys said...

sitten pitää kysyä. "Hei miltä susta tuntuu jaksatko ihan oikeasti vai etkö jaksa? selitä. auta mua tietämään."
sillä tavalla voi ainakin yrittää.
(ja sitten kun tietää on ehkä helpompi myös toimia "oikein")
parantavia tuulahduksia sinne!!
Oot kivis! Lisulle terkkuja!

Anonymous said...

Kauniita karhuja!

Joola said...

Voimia voimien antaja. Minua sykäytti tuo kirjoitus. Tuo shys:n vastakysymys vaikuttaa myös hyvältä. Koitan muistaa, kun tarvitsen sitä seuraavan kerran. Ihania karhuja ja ihana sinä muutenkin.

Anonymous said...

Pakko kommentoida kun oli niin osuva kuvaus. Tuntuu että taistelen tuon epävarmuuden kanssa lasten, ja niin, myös itseni suhteen harva se päivä. Joissakin asioissa sitä on ajautunut käsittämättömään lepsuiluun, ja toisissa taas noudattaa ehkä jo naurettavuuksia hipovaa vaatimustasoa - siihen lähimainkaan yltämättä. Kumpa osaisi lempeästi voimistaa - ja voimistua. Kirjoituksistasi kumpuava viisaus on omista toimistani kaukana. Kiitos hienosta blogista - sitä on ilo seurata!!
Piipoo

Liivia said...

Voi noita sun karhujas, käsittämättömän hienoja!

Peurankello said...

Myötäeloa täältä neljän lapsosen mamilta, ihan samoissa vesissä uidaan:)

isoinpapu said...

Kiitos !

blanc said...

ihania nuo otsot, kerrassaan valloittavia!