Friday, September 02, 2011




Keittiönikkuna eri valaistuksissa. Se on hyvä ikkuna. Tarjoilee ihailtavaksi kettuja, oravia, lintuja, siilejä, ihmisiä. Ja tammen, koivun, jalavan, omenapuun sekä vaahteran. Kauempana siintää joku havupuu. Olohuoneen ikkuna on yhtä lehmusta ja suurta taivasta. Hyvä sekin. (Nyt huomaan että tosiaan; ohi vyöryy myös autoja, junia ja laivojakin näköetäisyydellä, vyöryköön. On niistäkin iloa joskus).

Piti alunperin kertoa, että ompelin kaikenmaailman pussukoita ja kasseja. Nuo kaksi vahakangaskassia kierrätysmetallille ja lasille. Numeropussukka jumppavaatteille.

Enää minulla ei ole pakottavaa tarvetta arkistoida kaikkea tekemääni, (ajatella, sitä ihminen oikeasti muuttuu joskus!), mutta laitoin tuohon innostukseksi. (Kerron kyllä käsitöistäni silti vastaisuudessakin.) Itsekin näin tuon kierrätyskassi-idean näin jossain blogissa. Yksinkertaista ja nerokasta. Helpottaa keittiöarkea heti.
Asia hoituisi tietty jollain laatikollakin, ämpärillä, mutta ei ollut sellaista käsillä. Eikä mahdu kaappiin kunnolla.


Looking from the window, counting trees (oak, birch, apple,elm and maple) animals, birds and sewing bags.
The two oilclothbags for recycling metal and glass. The red one with numbers for prechool gym stuff.


11 comments:

unisukka said...

ah, loistavaa, kiitos ideasta! Mun lajittelulaatikkoni on odottanut kaupassa tulla ostetuksi, mutta tämähän pelastaa sen joutumasta meille.

Lepäävä Esteetikko said...

Kiitos kierrätyskassi-ideasta, saattaapa päästä paininjalan alle niin pian kuin vaan muut hoput antavat luvan! Vahakangas on riittävän tukevaa, harmi, että vaippaompeluksista jääneet PUL-palat taitavat liian lörtsyinä jäädä sivuun. Meillä on ollut juuri paperi- ja metallikeräyksessä kaupan paperikassi, joka ei tuossa käytössä ole paljoakaan nuhjaantunut, mutta tietty ommeltu kassi pestävänä olisi hyvä kestoratkaisu. Kivaa!

Peurankello said...

Hei, tuohan on oiva idea. Käytössä on olleet kangasversiot pulloille ja ne ovat ajanmyötä likaantuneet pesemättömäksi. Hmm...nyt kaivamaan vahakangasjämiä:)

kerttu said...

kylläpä onkin kelpo ikkunat:-)

leena said...

Ihanat ikkunat, alkoi tehdä mieli postata meidän ikkunoista. Ja nuo kierrätyskassit, hienot kerrassaan!

isoinpapu said...

unisukka: Idea on tosiaan jonkun muun alunperin. En kyllä yhtän muista mistä blogista sen löysin. mutta hyivn toimii!

lepäävä esteetikko: Nuo mun vahakangaspalat on sitäpaitsi jo valmiiksi tahraantuneet, pöytäliinakäytössä meillä tärveltyy vahakangas alta aikayksikön. Ei siis tarvitse pelätä kassin tahraantumista! Mahtavaa!

peurankello: Vahakangas on "oikealta" puolelta tosi tylsä ommeltava, kun ei luista paininjalan alla. Siitä kai selviäisi jollain paperikikalla.. öö.. en muistakaan enää...

kerttu: Niin onkin! Ja melkein keskellä kaupunkia! Ajattele, ihmeellistä!

leena: Joo, ikkunaposti! Kirjoita!

Heli said...

kierrätyskassi on aina kivempi kuin laatikko, koska sit voi viedä ne lasit ja purkit samalla kun on muutenkin menossa johonkin ja rutata sen kassin mukaan. jonkun roskaämpärin kanssa ei olis yhtään niin kiva kulkea kaupungilla esimerkiksi.

SARI said...

Voi, mistä saisi tuollaista kunnon vahaKANGASTA. Siitä ompelisikin vaikka mitä. Mutta enimmäkseen on saatavilla vai sitä kuitukangastaustaista muovia.

Anonymous said...

Hei. Huomasin vasta kysymyksen jonka olit jättänyt mulle. Ensinnäkin: oon aikamoisen otettu että ajattelit multa kysyä! Toiseksi: en kyllä pysty kovin kattavaa vastausta antamaan, koska mun musiikkitietouteni on kovin rajoittunut (sitä poppia lähinnä vaan...).

Mutta, joitakin mitä mun mielestä ei voi jättää väliin...
80-luku:
Duran Duranin Rio, Bronski Beatin Age of Consent, Pet Shop Boysin Behaviour, ABC:n Lexicon of Love, Japanin Nightporter, Smithsiltä ihan mitä vaan, Marc Almondilta myös (mut ainakin Soft Cellin Art of Falling Apart), Vince Clarke oli yksi 80-luvun suuria miehiä ja hänen laajasta tuotannostaan suosittelisin esim. Yazoon Upstairs at Erics-levyä tai Erasuren Circusta. Paul Welleriltä jotain, ehkä Style Counsilin Our Favourite Shop-levy. Gootimpaa puolta: Echo & the Bunnymen, Killing Joke, Sisters of Mercy, Bauhaus tietty. Giorgio Moroderin italodiscoa (vai lasketaankohan tämä 70-luvulle kuuluvaksi...?) Stock-Aitken-Watermannin tehtaasta esim. alkuaikojen Kylietä ja Mel ja Kimin Respectable on alansa klassikko.

Poikabändit on täyttä 90-lukua, pari klassikkoa: Take Thatin Everything Changes ja New Kids on the Blockin Step By Step. Brittipoppia tietty: Blurin Girls and Boys, Sueden Animal Nitrate, Pulppia, Manic Street Preachersia.. (ehkä Oasista myös, vaikka ehkä ei kuitenkaan...)
Nii ja sit se huumehörhöisempi puoli brittipopista: Stone Roses, Happy Mondays, Primal Scream ja mitä niitä nyt oli.
Kaks 90-luvun ehdotonta klassikkolevyä mun mielestä on Depeche Moden Violator ja U2:n Achtung Baby.

Tässä nämä mun erittäin rajoittuneet ehdotukseni...:)

T:Hilja

isoinpapu said...

hilja: jes! tuhannet kiitokset. kaikille tiedoksi, että meillä on jo parin vuoden ajan pyörinyt " musiikki kautta aikojen"-kuuntelukurssi kotona ja olemme rantautumassa piakkoin 80-luvulle...

Heli said...

isoinpapu, mun mielestä sun pitäis ehdottomasti julkaista suosituksesi tai teidän käyttämät äänitteet musiikki kautta aikojen -kuuntelusarjassa. nyt. heti.