Sunday, March 25, 2012
Oi, Ruissalossa oli niin hyvät värit: ruskea, okra, keltainen, valkoinen, tumma vihreä. Hengitin syvään, ja kasvoin puiden kanssa rinta rinnan, sopivan hitaasti.
Näin pellolla kirmaamassa viisi-kuusi metsäkaurista. Puikkelehtivat niin nopeasti, etten kyennyt laskemaan tarkkaan. Pihassa näkyi niiden jälkiä. Samoin ketun ja supin. Joku oli myös syönyt omenapuun.
Joka puolella solisi puroja pitkin mäkistä maastoa. Se kuulosti ihanalta. Odottamattomalta ja ihanalta. Alkukevät. Nyt juuri!
Oli myös polkupyöräni kevätkarkelo. Ensimmäinen kunnon reissu. Tämä on ollut parhain ostos. Emmin aina ostotilanteessa, ja vaikuttaa siltä että emmin sitä enemmän, mitä tärkeämmäksi hankinta sitten myöhemmin osoittautuu. Olen iloinen että pyörä tuli kaikesta empimisestä huolimatta hankittua. Se on muuttanut elämäni. Ihan totta.
(Muita samankaltaisia empimisiä: kamera, kumisaappaat, sadetakki, laulava lintukirja, yksi tietty mekko, kantoliina, kaunis teekannu. Nuo kaikki jotenkin tärkeitä ja aikoinaan hyvää muutosta edistäviä. )
Early spring: right now! Still lost of snow in the forest here and there. But also little creeks jumping down the slopes, birds going crazy, deers wildly running down the hill, over the snowy meadow.
All the wonderful, beautiful colours there right now: okra, yellow, brown, white, dark green.
Someone had eaten the little appletree outside the summercabin. ( It´s probably the deers this time.)
First ride on my bicycle. It makes me so happy! Some things do. Some things can change everything. Bicycle is one of them. Don´t hesitate if you are planning to buy a bicycle. Or rubberboots.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

11 comments:
Oi, mulla on samanlainen pyörä, mutta vihreä, palvellut uskollisesti yli kymmenen vuotta. Ihanan näköistä pyöräilymaastoa! Teki heti mieli hakea omakin pyörä kellarista:)
voi, arvaa mitä! en ollu yhtään ajatellu, että mua huvittais ees pyöräily vielä hetkeen (koska lasten kanssa ei oikein pääse lähteen, siks), mutta taidankin koittaa hyödyntää jonkun hetken niin, että meen ja pyöräilen, ihan yksin, jonnekki kauniiseen paikkaan. tampereella kaipaan aina merenrantamaisemiin, mutta jospa täältäki keksisin jonku paikan :) kiitos isoinpapu!
Ihanan vähän lunta...
MevrouwWalvis: Vihreä! Kuulostaa hienolta. Hae vaan kellarista, hauskaa!
TIINA: Mulla ei ole ollut pyörää 20 vuoteen, juuri tuosta lapsellisesta syystä... Olisi kannattanut olla. Se yksin pyöräily, päättäminen, hengittäminen, on vaan kamalan tärkeää.
Heti aloin miettiä mihin Tampereella (vanha kotikaupunki)ajaisin...
Stella: Kaupungista melkein kaikki on jo sulanut. Minä hämmästyin kun tuolla metsässä oli vielä noinkin paljon. Muutamassa kohdassa melkein tuli lunta kumpparin suusta sisään, eli ihan hanki siellä paikoin oli. Mutta pehmeäähän se kaikki jo oli myös. Ja ne purot! Kaikkialla!
Polkupyöräily on ihanaa. Tiedän, että tulevana kesänä pyöräilyt jä varmaan aika vähiin vauvan takia. Ihan pientä ei saa mitenkään järkevästi edes peräkärryn kyytiin. Meillä nimittäin on sellainen pyörään kiinnitettävä kärry. Se on mahdollistanut koko perheen yhteispyöräilyt.
Oi miten kaunista ja niin keväistä teillä onkaan!
Minäkin aloitin lauantaina pyöräilykauden ja kyllä ärsytti kun eilen satoi 5 senttiä lunta..nyt on taas loskaa ja kuraa:( En malta odottaa sitä,että täälläkin näyttää tuolta.
JOnna: Totta, ihan pienen kanssa ei pyöräillä. Onneksi semmoisen kanssa voi liinailla! Kantoliina on ihaninta.
Niina: Mun kelloni edistää, koska hämmästyin talvisuutta tuolla metsässä. TUo pelotoaukea oli kylä ihanan avoin. Turussa lumet sulavat kaupungista tosi nopeasti, tänä vuonna ainakin. Meidän piha on jo lumeton.
i had my first bike ride too - what a feeling of freedom!!
gigi
Voi, tykkään kuvista. Kevät :) Täällä on aika paljon lunta, mutta kaksi joutsenta näin tänään ja maanantainailtana hiukan ennen pimeää hienon kirkkaan sateenkaaren!
Mullahan on aika samanlainen pyörä. Ja sekin on niin hyvä, ihan rakas. Mutta saan kyllä odottaa vielä kauan, ennen kuin se saadaan vajasta ulos. Oven edssä on parin metrin korkuinen lumibarricadi kun katolta romahti lumet.
Tykkään näistä kuvista kovasti!
Ihanaa! Aivan ihanaa! Juurikin ne värit, joita luettelit ja kuvailit :) Nyt blogiarkistoasi selaamaan!
Post a Comment